Ihanan Pietariviikonlopun kääntyessä loppua kohti huomasin laivan lähtöä odotellessa, että minulle oli tullut kaksi tekstiviestiä. Toinen oli mikä lie, en enää edes muista, mutta toinen oli iloinen ja mieleenpainuva: Kisat ohi. 80 tokaksi ja karsintaluokan voitto.
JEE, hyvä Sani ja Fredi!
Tänään piti tietenkin heti kotiuduttuani soittaa onnelliselle äidille ja kuulla tarkempi selonteko. Isosta kentästä ja kisatunnelmasta huolimatta poni oli edelleen ollut vähän laiska, mutta Sani oli rohkeasti tehnyt toisessa vaiheessa lyhyet tiet ja sillä saanut hyvän ajan. HHPC:n karsintaluokassa oli neljä ratsukkoa ja Sani oli jälleen nopealla nollalla pessyt muut. Onneksi mutkin riralaistytöt olivat suorituneet radasta hienosti ja voivat siis jatkaa ensi sunnuntain koulukarsintoihin.
Olen ollut koko ajan hyvin maltillinen ja varovainen, mutta nyt poniratsukkomme on tehnyt niin vakuuttavaa tulosta, että meinaa nälkä kasvaa. Tässä menee nyt monta viikkoa näiden Power cup-karsintojen kanssa - olettaen tietenkin, että koulukarsinnasta selvitään kunnialla ja päästää jatkamaan alueosakilpailuihin - ja sinä aikana treenien tarkoitus on lähinnä ylläpitävä, ei niinkään tehdä mitään vaikeita harjoituksia tai viedä ratsukkoa millään tavalla äärirajoille. Mutta jos yhteistyö sujuu noin hyvin, pitäisikö tähdätä vielä tänä syksynä tason nostoon? No, kauden päätavoite oli tässä power cupissa ja nyt keskitytään ensin siihen ja katsotaan, kuinka pitkälle se tie vie. Ja toisaalta, tässä nähdään nyt joku aluekisakin samalla ja voidaan sitten mitata sitä, kuinka paljon kilpailujen tason nosto vaikuttaa tulokseen.
Ihana on ollut silti päästä seuraamaan, miten sisäohjassa roikkuva pikkutyttö on muuttunut tomeraksi ponikuskiksi, joka hyvässä tasapainossa ponin kanssa selviää kunnialla vähän huonoistakin ponnistuspaikoista ja kykenee silti jatkamaan radan ratsastusta ja kilpailemaan voitostakin, kun käännökset onnistuvat rytmiä sotkematta ja suoralla ponilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti