Kotona väsyneenä, mutta onnellisena. Tai ei nyt ehkä onnellisena, mutta ihan hyvissä fiiliksissä.
Lauantaina totesin, että syy hevosen vastahakoisuuteen torstaina saattoi olla vanha piinaajamme selkä - siis hevosen selkä. Se oli selvästi jumissa. Sitten ei voinut muuta kuin tehdä parhaansa ja toivoa, että lihaskipu helpottaa. Hieronnan ja hyvän verryttelyn jälkeen hevonen kyllä laukkasi oikein hyvin ja ratsastuksen jälkeen oikean puolen selkälihakset tuntuivatkin ihan rennoilta, vasemman valitettavasti eivät. Varmuuden vuoksi Lintti sai yöksi loimen selkäänsä, mikä ei kyllä ollut lainkaan sen mieleen.
No, jotta tästä ei tule romaania, loikataan nyt muutamien vaiheiden yli ja siirrytään tähän päivää ja kisapaikalle. Kiitos Lahden Ratsastajille kilpailijaystävällisestä käytännöstä, joka ei edellyttänyt kansliassa käyntiä ennen oman luokan alkua. Näin ollen lähtönumerolle 42 saatoin tulla paikalle vasta juuri ennen radankävelyä. Saapuessamme radalla hyppäsi juuri edellisen luokan viimeiset ratsukot. Kyseessä oli käytännössä sama rata, nyt kilpailijat vain olivat junioreja. Me amatöörit hyödyimme heidän säheltämisestään, koska junnucupin heikkojen tulosten seurauksena esteitä hieman laskettiin amatöörisarjaan :) Sehän sopi minulle näin huonoissa lähtökohdissa.
Toistakymmentä ratsukkoa katseltuani lähdimme kuskina olleen isän kanssa purkamaan hevosta. Ensimmäiseksi oven avattuani huomasin hajonneen martingaalin ja riimun! Linghtonin tavarantuhoamisprosentti on kyllä aika uskomaton. Haluaisiko joku sponsoroida tätä tuhoeläintä?
Verryttelyssä se sitten olikin poikkeuksellisen rauhallinen, mikä toisaalta oli kivempi mulle, kun ei nyt sitten tosiaan ollut sitä martingaalia, mutta toisaalta huolestuttavaa radan kannalta. Mistä se paine sinne nyt rakennetaan. Hypytkin olivat vähän nihkeitä ja kun okseri nousi sinne metrin paremmalle puolelle, tuli pari kieltoakin.
Lähdin lopulta radalla asenteella, että minä voin vain yrittää huolehtia rytmistä ja tuesta, jos hevonen ei hyppää, sitten se ei hyppää. Ykkönen oli ehkä max. 110 cm:n pysty, joka kuitenkin oli kolissut aika monella, me selvisimme siitä hienosti. Kakkonen oli trippeli, mikä oli näin trippelikammoisen näkökulmasta aika tylyä, mutta pohjaan ajautuneesta ponnistuksesta huolimatta siitäkin selvittiin. Ratamestarina toiminut Eerika Repo oli varoittanut minua kolmosesteestä, se oli kuulemma tuottanut junnucupissa monelle vaikeuksia - meille ei. Sitten alkoi radan tekninen osuus. Pysty-pysty -sarjaan tuli vähän vaisu sissänhyppy, mutta ulos hyppäsimme ihan isosti ja niinpä alkuperäissuunnitelmasta poiketen ratsastin seuraavan linjan okserille viidellä sujuvalla laukalla. Olin siis varautunut myös kuuteen lyhyeen askeleeseen. Sitten pitkä kaarre ja pysty-okserilinja sujuva kuusi tai lyhyt seitsemän. Koska sisäänhyppy oli pieni, päätin pelata varman päälle ja tehdä seitsemän. Vaan kiinniotto sammuttikin hevosen mottoorin niin pahasti, että se ei enää uskaltanut lähteä vauhdittomaan hyppyyn okserille ja pysähtyä siihen. Nopea uusi lähestyminen, yli ja matka jatkui vesiesteelle. Oneksi takuuvarma tykkini ei sentään ole alkanut kytätä esteitä eikä tehnyt sitä nytkään. Viimeiseksi vielä pysty-okseri -sarja, vähän ehkä työläästi, mutta puhtaasti sekin.
Hevonen teki kyllä hypyissä edelleen tilaa oikealle, eli ehkä se selkä kannattaisi hierotuttaa ennen seuraavaa kisaa. Mutta tuskin mitään isompaa ongelmaa kuitenkaan on, koska ratsastuskaan ei ollut niin työlästä kuin torstain treeneissä. Kokonaisuutenaan rata sujui ihan hyvin ja helpohkosti ilman sitä yhtä kieltoa, joka minun on kai otettava omaan piikkiini. Ensimmäinen maaliin asti ratsastettu amatööri siis joka tapauksessa ohi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti