Kylläpäs viilipytty-Fredikin heräsi, kun vierestä mennä viuhtaisi pari hiitillä olevaa juoksijaa. Pidimme eilen treenit raviradan kentällä, jotta iso kenttä ei sitten kisoissa olisi ongelma. Kotona kun treenataan kesät talvet sillä 20x40 pläntillä.
Ratsukko saapui paikalle huoltojoukkojen (eli Sanin äidin) taluttamana. Poni oli lievästi sanottuna tohkeissaan raviradalla harjoittelevista juoksijoista. Liekö koskaan nähnyt kärryjä hevosen perässä? Onneksi ravuri lopetteli juuri treenejään ja poni voitiin päästää irti verryttelemään.
Sen Sani saikin tehdä aika itsenäisesti. Kenttä oli käyty lanaamassa ja esteet, joiden luulin olevan omien treenien jäljiltä, oli nostettu laidoille. Ei siinä mitään, mutta joku oli ehtinyt jo lanauksen jälkeen laittaa muutaman esteen ja maapuomin kentälle, tosin aika kummallisiin paikkoihin lähestymisiä ajatellen. Pahinta oli se, että koska ulkona oli muutamia hyviä kisapuomeja, tietenkin juuri ne oli pitänyt levittää ja jättää sinne maahan lojumaan, vaikka tarjolla olisi ollut huonompiakin puomeja! Mikä kumma siinä on, että aina ne parhaassa kuosissa olevat puomit on pakko saada sinne maapuomeiksi hevosen potkittaviksi!
Mutta Saniin ja Frediin siis. Asetuttuaan poni liikkui verryttelyssä paremmin kuin olen ehkä koskaan nähnyt. Kun pääsimme hyppyvaiheeseen, paikalle ilmestyi pari uutta hiittajaa ja poni ei oikein tiennyt, olisiko keskittynyt esteisiin vai ravureihin. Yhtä kertaa lukuun ottamatta se kyllä hyppäsi esteet, mutta puomeja kolisi epätavallisen paljon, kun toisella silmällä piti aina seurata, missä ne kärrylliset menevät. Emme sitten mitään kovin erityistä tehneetkään, kunhan vähän hypeltiin esteitä peräkkäin. Mittasuhteet kun ovat siellä 40x90 m:n radalla vähän toiset kuin kotona.
Sani vaistomaisesti halusi aina pysäyttää ponin, kun se jäi ihmettelemään ravureita. Esteitä olennaisemmaksi nousikin tällä kertaa jännittyneen hevosen työstäminen ratsastettavaksi. Toisaalta, Sani kyllä eteni esteiden välissä hyvin, mistä voisin olla kateellinen. Liekö minun jarrutteluni iän mukanaan tuomaa varovaisuutta...
Treenien päätteeksi saimme todistaa jonkun talon paloa. Kentän takaa nousi sakea musta savupilvi ja samassa kuulimme jo pillien soivan. Nopeaa toimintaa onneksi, sillä mustaa liekkisavua tuprusi taivaalle vain pienen hetken, sitten savu jo vaaleni ja harveni ja ennen kuin poni oli loppukävelty, savu oli poissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti