Suunnitelmat menivät päälaelleen viime viikolla. Tein kamalasti järjestelyjä, jotta sain sovittua hyppytunnin maanantaiksi ja kouluvalmennuksen tiistaiksi, kun keskiviikko ja torstai-illat piti olla jatko-opintojen luentoja. Sitten perjantaina piti olla radanrakennusilta, lauantaina ratamestaripäivä ja sunnuntaina kisat. Kaikki jäi elämäni kamalimman migreenin jalkoihin - ja minä olen sentään kerran jos toisenkin käynyt tiputuksessa, jotta elimistöön on saatu riittävän kovia myrkkyjä kivun tappamiseksi. Siihen upposikin sitten toista viikkoa.
Ratsastuksellisesti täytyy sanoa, että ihana varakuskini oli jälleen kerran kullan arvoinen. Se myös mahdollisti sen, että kun eilen vihdoin uskaltauduin taas hevosen kyytiin, saatoin suoraan ottaa parit hypyt ja niiden pohjalta lähteä tänään radalla.
Päässä se vika siellä radallakin kyllä oli, mutta ei onneksi siinä mielessä kuin pelkäsin. Lähestymisissä aloin kuitenkin taas säätää liikaa - tai sitten en tehnyt mitään ratkaisua eikä hevonenkaan sitten tiennyt, pitääkö hypätä vai ei. Näin kävi 110 cm:n radalla, jolla Lintti pysähtyi yhden okserin eteen ihan siksi, etten antanut mitään selkeää ohjetta. Muuten rata sujui ihan mallikkaasti.
Amatöörisarjan radalla alku oli vähän hapuilevaa, mikä näkyi kolmosen ja nelosen pudotuksina. Kun sieltä linjalta sitten pääsin ulos, loppurata meni taas ihan hyvin ja helposti. Hevosella ei tosiaankaan ole vaikeaa eikä esteet sellaisen norsun selässä edes tunnu isoilta, mutta sen verran niissä on jo kokoa, ettei se nyt ihan joka tilanteessa pysty mun virheitä pelastamaan. Eli teknisen harjoittelun rinnalla tarvittaisiin nyt paljon psyykkistä treeniä, jotta luottaisin hevoseen ja antaisin sen laukata. Hyviä vinkkejä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti