Eilinen hyppytreeni oli lähinnä pikakatsaus, miten menee - ja hyvinhän tuo menee. Hevonen oli kai helteestä vähän väsynyt, kun ei jaksanut ihmeemmin pomppia, vaikka raviskalla muut oli jo hyppäämässä, kun me tultiin paikalle.
Siinä ryhmässä olikin vähän tavallista enemmän hyppääjiä, joten ehdin nauttia hevosen lunkista fiiliksestä katselemalla toisten hyppelyjä ennen kuin vähän verryttelin omaani. Joku siinä ihmetteli, miksi mä saan yksityistunnin, kun heitä tosiaan oli tungokseen asti, mutta kyllä se oli vähän turhan kokematon porukka olisi ollut mun kymmenvuotiaalleni.
Alkuun hyppäsimme verryttelynä pystyä parilla apupuomilla. Kun este nousi sinne metrin paremmalle puolelle, tuli yksi huono lähestyminen ja puomi jalkoihin, mutta seuraava hyppy olikin sitten sellainen, että huomasi hevosen saaneen vähän jaloilleen.
Oli koko hyppytreenin muutenkin tosi tarkka jaloistaan ja hyvä selästään, vaikka liikkui vähän matalana ja vähän "laiskasti", imu esteille oli kuitenkin hyvä. Emme sitten hypänneetkään verryttelyjumpan päälle kuin yhtä linjaa pari kertaa (pysty ja 8-9 laukkaa kolmoissarjalle) ja kerran pientä radanpätkää.
torstai 30. kesäkuuta 2011
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Ratsastajana, osa 14: oikeaan suuntaan
Jotta ehtii hoitaa kaiken: työt, opiskelut ja ratsastuksen, täytyy aina vuorotellen tinkiä jostain. Tänään livahdin luennolta kesken kaiken ja juoksin junaan ehtiäkseni hyppytreeneihin puoli kahdeksaksi. Matkalla meinasi kyllä jo kaduttaa, kun vettä tuli niin vihmomalla, mutta onneksi Riihimäellä näytti jo paremmalta - sitten kun sinne vihdoin päästiin. Kirottu vr ja tihutyön tekijät, olin tiukasta minuuttiaikataulusta tietenkin yli viisi minuuttia myöhässä.
Onneksi samaan treenivuoroon tuleva Pyndekin oli vasta noussut hevosen selkään, kun ravasin Lintin kanssa raviradalle. Edellispäivänä hevonen oli kuulemma ollut väsynyt ja jäykkä, mutta siitä ei kyllä enää ollut tietoakaan. Ehkä vähän normaalia vähemmän loikkimista, mutta toisaalta paikalla ei ollut enää sen enempää jalkapalloilijoita kuin hiittaajiakaan, joten poukkoilun syitä oli ehkä vaikeampi keksiä :)
Hyppäsimme ensin neloissarjaa jumppana ja sitten pientä rataharjoitusta. Sunnuntain 110 cm:n tapaan Lintti oli vähän tuupattava, mutta sain sen kuitenkin etenemään ihan hyvin ja kolmen ja viiden laukka-askeleen linja sujui vaivatta sitten vähän isompanakin. Nyt se rytmi taas löytyi ja säilyikin aika hyvin läpi treenin. Miksei se vaan voi löytyä siellä kisaradallakin yhtä varmasti?
Jos nyt jotain pitää jäädä miettimään, niin linjalla tulin pystyille jo vähän liikaakin eteenpäin, kun yritin varoa kättä ja turhaa jarruttelua, joten hevonen pääsi ehkä aavistuksen matalaksi pystyille = etujalkavirheitä.
Onneksi samaan treenivuoroon tuleva Pyndekin oli vasta noussut hevosen selkään, kun ravasin Lintin kanssa raviradalle. Edellispäivänä hevonen oli kuulemma ollut väsynyt ja jäykkä, mutta siitä ei kyllä enää ollut tietoakaan. Ehkä vähän normaalia vähemmän loikkimista, mutta toisaalta paikalla ei ollut enää sen enempää jalkapalloilijoita kuin hiittaajiakaan, joten poukkoilun syitä oli ehkä vaikeampi keksiä :)
Hyppäsimme ensin neloissarjaa jumppana ja sitten pientä rataharjoitusta. Sunnuntain 110 cm:n tapaan Lintti oli vähän tuupattava, mutta sain sen kuitenkin etenemään ihan hyvin ja kolmen ja viiden laukka-askeleen linja sujui vaivatta sitten vähän isompanakin. Nyt se rytmi taas löytyi ja säilyikin aika hyvin läpi treenin. Miksei se vaan voi löytyä siellä kisaradallakin yhtä varmasti?
Jos nyt jotain pitää jäädä miettimään, niin linjalla tulin pystyille jo vähän liikaakin eteenpäin, kun yritin varoa kättä ja turhaa jarruttelua, joten hevonen pääsi ehkä aavistuksen matalaksi pystyille = etujalkavirheitä.
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Ratsastajana, osa 13: virhe kertaantuu
Päätin paikata ratarutiinin puutetta Keravan aluekisoissa. Olo oli jo valmiiksi nuutunut, takana tiukka viikko ja edellispäivänä puutarhajuhlat vesisateessa olivat vieneet veronsa.
Mun ekan luokan piti arvioidun aikataulun mukaan alkaa 14.15. Koska lähdönvarmistuksia ei ollut ja olin lähtövuorossa numerolla 33, saavuimme paikalle vasta kahdeksi. Mutta kas kummaa, luokka olikin aikaistunut ja radalla oli jo toinen ratsukko! No ei siinä sitten mitään, katselin muutaman radan ja opettelin sen siitä. Mitään suhteutettuja välejä ei ollut, käytännössä siis yksittäisten esteiden hyppelehtimistä, joten eiköhän siitä selvitä kävelemättäkin.
110 cm:n verryttelyssä Lintti oli vähän tuupattava ja sellainen se oli vielä radallakin, mutta tällä kertaa mä todellakin RATSASTIN siellä radalla. Oma olo oli vaan jotenkin hutera, sarjaa lähestyessä näkökenttä sumeni jo niin, että meinasin pelästyä, mutta virheittä selvittiin. Oli kyllä todella kiltti aluetason 110 cm:n rata ja esteetkin tuntui tosi pieniltä. Toisessa vaiheessa oli yksi pitkä etäisyys esteen jälkeen ja sitten aika tiukka kaarre aaltolankulle. En tiedä, otinko liikaa laukkaa pois kaarteeseen vai olinko vaan vähän hätäinen ylävartalon kanssa pystyllä, mutta puomi kolahti, hemmetti! Loppuradasta päästiin virheittä, vaikak oma olo oli kyllä jo niin huono, että kaarteissa lähinnä roikuin surkeana sisäohjassa.
Vähän kävelyä ja hevonen autoon, jäljellähän oli vielä sellaiset 35 ratsukkoa ja mä tarvin ehdottomasti jotain syötävää ja juotavaa.
Tankkauksesta huolimatta olo ei oikein ottanut helpottaakseen. Venyttelin niskoja siitten siinä odotellessa ja johan alkoi taas maailma kirkastua.
120 cm:n ratakin oli todella kiltti. Samoja seitsemän askeleen linjoja ja yksittäisiä hyppyjä. Ainoa "vaikeutus" oli sarjan liittäminen kaarevan linjan jälkimmäiseksi osaksi, mutta siinäkin oli välissä 7-8 askelta.
Aloitin verryttelyn pari minuuttia ennen luokan alkua maneesin verryttelytiloissa, koska ulkona ratsastettiin vain vasemmassa kierroksessa. Lintti tuntui laukassa TODELLA HYVÄLTÄ. Sitten tuli kuulutus: luokan alku siirtyy verryttelykentällä tapahtuneen tapauksen vuoksi. Jaa, joku on varmaan muksahtanut ja hevonen juoksentelee vapaana. Siirryin käyntiin hetkeksi. Seuraava kuulutus olikin jo vakavampi: Kaikkia ratsukoita pyydetään siirtymään maneesiin verryttelemään. Ilmeisesti siellä olikin sitten sattunut pahemmin. Isä tulikin hetken päästä kertomaan, että joku mies on ratsastanut pahasti okserin sekaan, odottelemme ambulanssia. Sitten toimihenkilöstöstä tultiin maneesiin kertomaan, että luokan alku siirtyy puolella tunnilla. No, siinä me sitten kävelimme ja kuuntelimme sireenin ääniä ja odottelimme.
Aloitin verryttelyn uudelleen, kun luokka oli alkamassa. Verkassa kaikki tuntui sujuvan suht hyvin, vähän hevonen oli esteillä hidas ja jotenkin ponneton. Lähdin radalla vähän sekavin mielin, rytmi mielessäni. Se ei kuitenkaan auttanut, heti ensimmäisellä esteellä ajauduimme pohjaan, kakkosesteestä (se samainen aaltolankku) jouduin oikein nostamaan hevosen yli ja ´kolmosen okserille en sitten enää osannut tehdä oikein mitään päätöstä, mikä tällä korkeudella merkitsee Lintille pysähdystä. Ei muuta kuin uusi lähestyminen ja kunnon käsky. Vielä nelosellekin tulimme vähän vaisusti, ja sarjalle sisään niin, että b-osan okserista oli mahdotonta venyä yli. Pudotus siis sinne. Kuusi-seitsemän linja ja viimeinen kasieste jo sujuivat vähän paremmin, mutta mitä se nyt enää lohdutti!
Ei muuta kuin kävelyt, hevonen autoon ja kohti kotia. Jo tulomatkalla alkanut kuopiminen jatkui niin, että kotiin päästyä sain todeta tällä kertaa rikkoutuneeksi osaksi trailerin maton. Ainako se nyt on pakko jotain hajottaa????
Mun ekan luokan piti arvioidun aikataulun mukaan alkaa 14.15. Koska lähdönvarmistuksia ei ollut ja olin lähtövuorossa numerolla 33, saavuimme paikalle vasta kahdeksi. Mutta kas kummaa, luokka olikin aikaistunut ja radalla oli jo toinen ratsukko! No ei siinä sitten mitään, katselin muutaman radan ja opettelin sen siitä. Mitään suhteutettuja välejä ei ollut, käytännössä siis yksittäisten esteiden hyppelehtimistä, joten eiköhän siitä selvitä kävelemättäkin.
110 cm:n verryttelyssä Lintti oli vähän tuupattava ja sellainen se oli vielä radallakin, mutta tällä kertaa mä todellakin RATSASTIN siellä radalla. Oma olo oli vaan jotenkin hutera, sarjaa lähestyessä näkökenttä sumeni jo niin, että meinasin pelästyä, mutta virheittä selvittiin. Oli kyllä todella kiltti aluetason 110 cm:n rata ja esteetkin tuntui tosi pieniltä. Toisessa vaiheessa oli yksi pitkä etäisyys esteen jälkeen ja sitten aika tiukka kaarre aaltolankulle. En tiedä, otinko liikaa laukkaa pois kaarteeseen vai olinko vaan vähän hätäinen ylävartalon kanssa pystyllä, mutta puomi kolahti, hemmetti! Loppuradasta päästiin virheittä, vaikak oma olo oli kyllä jo niin huono, että kaarteissa lähinnä roikuin surkeana sisäohjassa.
Vähän kävelyä ja hevonen autoon, jäljellähän oli vielä sellaiset 35 ratsukkoa ja mä tarvin ehdottomasti jotain syötävää ja juotavaa.
Tankkauksesta huolimatta olo ei oikein ottanut helpottaakseen. Venyttelin niskoja siitten siinä odotellessa ja johan alkoi taas maailma kirkastua.
120 cm:n ratakin oli todella kiltti. Samoja seitsemän askeleen linjoja ja yksittäisiä hyppyjä. Ainoa "vaikeutus" oli sarjan liittäminen kaarevan linjan jälkimmäiseksi osaksi, mutta siinäkin oli välissä 7-8 askelta.
Aloitin verryttelyn pari minuuttia ennen luokan alkua maneesin verryttelytiloissa, koska ulkona ratsastettiin vain vasemmassa kierroksessa. Lintti tuntui laukassa TODELLA HYVÄLTÄ. Sitten tuli kuulutus: luokan alku siirtyy verryttelykentällä tapahtuneen tapauksen vuoksi. Jaa, joku on varmaan muksahtanut ja hevonen juoksentelee vapaana. Siirryin käyntiin hetkeksi. Seuraava kuulutus olikin jo vakavampi: Kaikkia ratsukoita pyydetään siirtymään maneesiin verryttelemään. Ilmeisesti siellä olikin sitten sattunut pahemmin. Isä tulikin hetken päästä kertomaan, että joku mies on ratsastanut pahasti okserin sekaan, odottelemme ambulanssia. Sitten toimihenkilöstöstä tultiin maneesiin kertomaan, että luokan alku siirtyy puolella tunnilla. No, siinä me sitten kävelimme ja kuuntelimme sireenin ääniä ja odottelimme.
Aloitin verryttelyn uudelleen, kun luokka oli alkamassa. Verkassa kaikki tuntui sujuvan suht hyvin, vähän hevonen oli esteillä hidas ja jotenkin ponneton. Lähdin radalla vähän sekavin mielin, rytmi mielessäni. Se ei kuitenkaan auttanut, heti ensimmäisellä esteellä ajauduimme pohjaan, kakkosesteestä (se samainen aaltolankku) jouduin oikein nostamaan hevosen yli ja ´kolmosen okserille en sitten enää osannut tehdä oikein mitään päätöstä, mikä tällä korkeudella merkitsee Lintille pysähdystä. Ei muuta kuin uusi lähestyminen ja kunnon käsky. Vielä nelosellekin tulimme vähän vaisusti, ja sarjalle sisään niin, että b-osan okserista oli mahdotonta venyä yli. Pudotus siis sinne. Kuusi-seitsemän linja ja viimeinen kasieste jo sujuivat vähän paremmin, mutta mitä se nyt enää lohdutti!
Ei muuta kuin kävelyt, hevonen autoon ja kohti kotia. Jo tulomatkalla alkanut kuopiminen jatkui niin, että kotiin päästyä sain todeta tällä kertaa rikkoutuneeksi osaksi trailerin maton. Ainako se nyt on pakko jotain hajottaa????
tiistai 14. kesäkuuta 2011
Ratsastajana, osa 12: sen pitää tulla selkäytimestä
Mulla on kyllä ihana kouluvalmentaja, koska hän tuli katsomaan meidän estekisoja. No, ehkä hän nyt ei ollut paikalla ihan vaan meitä varten, mutta radan ongelmia kyllä purettiin sitten koulutreenissä.
Minä itse, molemmat valmentajat ja sivustakatsojatkin olemme kaikki samaa mieltä. Kun otan pidätteen radalla, Lintti ns. tyhjentää itsensä ja moottori sammuu ennen estettä. Seurauksena on ylimääräinen askel, liian lähelle estettä ajautuminen ja heikolla energialla 120 radalla pudotus - tai jos minä olen siinä vaiheessa hukassa - jopa kielto. Voin hokea itselleni koko radan ajan rytmiä, mutta jos hevosessa ei ole painetta, otan sitä vaistomaisesti takaisin esteen edessä.
Maanantain koulutreeneissä harjoittelimme tuota rytmin säilyttämistä laukan säätelemisestä huolimatta. Lopussa kolmikaarisen laukanvaihdoissa tuntui jo aika hyvältä. Ja selvästi siitä oli hyötyä myös seuraavan päivän estetreeneissä, viimeiset rataharjoitukset sujuivat oikein hyvin.
Aluksi hevonen oli hypätessä kovin etupainoinen ja väsyneen oloinen. Oli kai tuhlannut kovasti energiaa loikkimiseen ja pomppimiseen. Paikalla oli jalkapalloilijoiden ja hiittaajien lisäksi pari sateenvarjoa, joista sai hyvän syyn ylimääräiseen sätkyilyyn. Yritin varoa kättä, jolloin ratsastus muuttui jo liian varovaiseksi. kyllä se tuki pitää siellä olla ja välillä ottaa pieniä oidetteitäkin, mutta pohkeen pitää huolehtia rytmistä. Niin kuin jo aiemmin totesin, nyt pitää ruveta ratsastamaan! Taisimme silti olla ainoa ratsukko, joka ei ottanut treeneissä yhtään kieltoa eikä tainnut yhtään puomiakaan pudota. Kaikilla on rahaa, harvalla hyvä hevonen :)
Rutiinia lähdetään nyt hakemaan "ylimääräisellä" kisalla Keravalle viikonloppuna.
Minä itse, molemmat valmentajat ja sivustakatsojatkin olemme kaikki samaa mieltä. Kun otan pidätteen radalla, Lintti ns. tyhjentää itsensä ja moottori sammuu ennen estettä. Seurauksena on ylimääräinen askel, liian lähelle estettä ajautuminen ja heikolla energialla 120 radalla pudotus - tai jos minä olen siinä vaiheessa hukassa - jopa kielto. Voin hokea itselleni koko radan ajan rytmiä, mutta jos hevosessa ei ole painetta, otan sitä vaistomaisesti takaisin esteen edessä.
Maanantain koulutreeneissä harjoittelimme tuota rytmin säilyttämistä laukan säätelemisestä huolimatta. Lopussa kolmikaarisen laukanvaihdoissa tuntui jo aika hyvältä. Ja selvästi siitä oli hyötyä myös seuraavan päivän estetreeneissä, viimeiset rataharjoitukset sujuivat oikein hyvin.
Aluksi hevonen oli hypätessä kovin etupainoinen ja väsyneen oloinen. Oli kai tuhlannut kovasti energiaa loikkimiseen ja pomppimiseen. Paikalla oli jalkapalloilijoiden ja hiittaajien lisäksi pari sateenvarjoa, joista sai hyvän syyn ylimääräiseen sätkyilyyn. Yritin varoa kättä, jolloin ratsastus muuttui jo liian varovaiseksi. kyllä se tuki pitää siellä olla ja välillä ottaa pieniä oidetteitäkin, mutta pohkeen pitää huolehtia rytmistä. Niin kuin jo aiemmin totesin, nyt pitää ruveta ratsastamaan! Taisimme silti olla ainoa ratsukko, joka ei ottanut treeneissä yhtään kieltoa eikä tainnut yhtään puomiakaan pudota. Kaikilla on rahaa, harvalla hyvä hevonen :)
Rutiinia lähdetään nyt hakemaan "ylimääräisellä" kisalla Keravalle viikonloppuna.
Valmentajana, osa 9: jihuuu, finaalissa
Sani ja Fredi sijoittuivat aluekarsinnoissa kahdeksanneksi ja ovat mukana HHPC finaalissa 9.-10.6. Kauden päätavoite on saavutettu. Tämän jälkeen voimme lähteä miettimään, mitä seuraavaksi. Seuraava etappi voisi olla avoin 90 cm:n aluerata Riihimäellä heinäkuun lopussa. Siinäpä kinkkinen tilanne, koska suunnittelen itse myös radan :D
lauantai 11. kesäkuuta 2011
Ratamestarina, osa 3: oliko liian vaikeaa?
Paluu Numijärven kisoista vähän ikävällä fiiliksellä. Hylättyjä tuli luvattoman paljon. Yritimme siinä ratahenkilökunnan ja tuomarin (joka toimii myös ratamestarina) kanssa pohtia kieltojen syitä.
Osalle ratsukoita runsaat täytteet aiheuttivat selkeästi ongelmia. Koska kyseessä oli seuran 30-vuotiskisat, oli esteisiin toivottu paljon täytteitä ja seuran väki oli kesännyt myös upeita kukkapuskia koristeiksi. Osan tie päättyi varmasti sihen, että hevonen kyttäsi esteitä tai koristeita.
Mutta tuli niitä kieltoja ihan tavallisille puomiesteillekin, joita oli peräti kaksi portilta pois päin hypättävää okseria. Etenkin toiseen tuli paljon stoppeja, mikä kyllä pääosin oli ratsastajien lähestymisvirhe, mutta kyllähän seuraradan pitää sellaisia antaa myös anteeksi. Toinen saattoi tietenkin olla linjan toinen este, jolla oli aaltolankut. Itse aalloille tuli suhteessa aika vähän kieltoja.
Kolmanneksi ongelmaksi osoittautui kaarevat linjat. Ehkä niitä olisi sitten pitänyt vähän helpottaa, jotta ulkopohkeen läpimeno ei olisi noussut niin isoon rooliin. Tiedä häntä. Samalla kalustolla ollaan Nurmijärvellä hypätty ongelmitta talvella maneesissa, eli ehkä aurinko ja sen luomat varjot toivat oman lisähaasteensa. Tai sitten se, että yksittäisiä hyppjä ei juurikaan ollut, vaan lähes aina este oli osa jotakin tehtävää, oli seuratasolle vähän liikaa. Viimeisissä 100 ja 110 cm:n luokissa ongelmia ei niinkään enää nähty (lähtöjäkin oli tosin yhteensä 10, joten siitä on vähän vaikea tehdä laajempia johtopäätöksiä.
Asiaa yön yli mietittyäni tulin siihen tulokseen, ettei mikään tehtävä ollut kohtuuton, mutta tehtäviä oli ehkä vähän liikaa, väliin olisi pitänyt saada yksittäisiä hyppyjä, jotta kokemattomat ratsukot eivät olisi joutuneet liian koville. Kyttääjien kielloista en ota vastuuta, suurin osa täytteistä olivat hyvin "kilttejä".
Osalle ratsukoita runsaat täytteet aiheuttivat selkeästi ongelmia. Koska kyseessä oli seuran 30-vuotiskisat, oli esteisiin toivottu paljon täytteitä ja seuran väki oli kesännyt myös upeita kukkapuskia koristeiksi. Osan tie päättyi varmasti sihen, että hevonen kyttäsi esteitä tai koristeita.
Mutta tuli niitä kieltoja ihan tavallisille puomiesteillekin, joita oli peräti kaksi portilta pois päin hypättävää okseria. Etenkin toiseen tuli paljon stoppeja, mikä kyllä pääosin oli ratsastajien lähestymisvirhe, mutta kyllähän seuraradan pitää sellaisia antaa myös anteeksi. Toinen saattoi tietenkin olla linjan toinen este, jolla oli aaltolankut. Itse aalloille tuli suhteessa aika vähän kieltoja.
Kolmanneksi ongelmaksi osoittautui kaarevat linjat. Ehkä niitä olisi sitten pitänyt vähän helpottaa, jotta ulkopohkeen läpimeno ei olisi noussut niin isoon rooliin. Tiedä häntä. Samalla kalustolla ollaan Nurmijärvellä hypätty ongelmitta talvella maneesissa, eli ehkä aurinko ja sen luomat varjot toivat oman lisähaasteensa. Tai sitten se, että yksittäisiä hyppjä ei juurikaan ollut, vaan lähes aina este oli osa jotakin tehtävää, oli seuratasolle vähän liikaa. Viimeisissä 100 ja 110 cm:n luokissa ongelmia ei niinkään enää nähty (lähtöjäkin oli tosin yhteensä 10, joten siitä on vähän vaikea tehdä laajempia johtopäätöksiä.
Asiaa yön yli mietittyäni tulin siihen tulokseen, ettei mikään tehtävä ollut kohtuuton, mutta tehtäviä oli ehkä vähän liikaa, väliin olisi pitänyt saada yksittäisiä hyppyjä, jotta kokemattomat ratsukot eivät olisi joutuneet liian koville. Kyttääjien kielloista en ota vastuuta, suurin osa täytteistä olivat hyvin "kilttejä".
perjantai 10. kesäkuuta 2011
Valmentajana, osa 8: jännitystä
Lyhyenä kommenttina, että Sani ja Fredi olivat HHPC-estekarsinoissa kymmenentenä ja huomisiiin koulukarkeloihin osallistuu 20 ratsukkoa, joista ilmeisesti 14 este- ja kouluosuuden yhteissijoitusten perusteella parasta ratsukkoa jatkavat finaaliin. Aika hyvältä siis näyttää.
Ai miten niin 14 parasta? No kun sääntöjen mukaan jatkoon pääsee niin monta ratsukkoa kuin aluekarsinoissa on edustavia seuroja.
Minä sen sijaan mene ratamestaroimaan Nurmijärvelle, siitä sitten enemmän toisella kertaa.
Ai miten niin 14 parasta? No kun sääntöjen mukaan jatkoon pääsee niin monta ratsukkoa kuin aluekarsinoissa on edustavia seuroja.
Minä sen sijaan mene ratamestaroimaan Nurmijärvelle, siitä sitten enemmän toisella kertaa.
torstai 2. kesäkuuta 2011
Valmentajana osa 7: samaan aikaan toisaalla
Samaan aikaan kun itse olen maannut lääketokkurassa kipujen keskellä, Sani ja Fredi olivat jälleen hyppäämässä Riihimäen raviradan kisoissa - siellä, missä minun olisi pitänyt hoitaa ratamestarin tehtäviä.
Sekä 80 että 90 cm:n radoilta tuli ensimmäisestä vaiheesta yksi pudotus, poni oli kuulemma ollut taas vähän laiska ja huolimaton. No, vaikea sanoa, kun en ole nähnyt, missä syy.
Tänään ratsukko oli sitten taas vähän tärkeämmässä kilvanajossa, nimittäin HHPC:n esteratsastuksen aluekarsinnoissa. Pohjalle he hyppäsivät Husössä 80 cm:n radan sijoittuen neljänneksi. Uusinnasta tuli yksi kielto, ilmeisesti liian tiukan tien takia. Itse osakilpailuluokka (85cm) oli sitten jälleen nolla-nolla -tulos. Nyt vain jännäämme parivaljakon loppusijoitusta ja puolentoista viikon päästä olevaa koulukarsintaa. Olisihan se aivan huippua, jos Sani ja Fredi pääsisivät loppukilpailuun!
Sekä 80 että 90 cm:n radoilta tuli ensimmäisestä vaiheesta yksi pudotus, poni oli kuulemma ollut taas vähän laiska ja huolimaton. No, vaikea sanoa, kun en ole nähnyt, missä syy.
Tänään ratsukko oli sitten taas vähän tärkeämmässä kilvanajossa, nimittäin HHPC:n esteratsastuksen aluekarsinnoissa. Pohjalle he hyppäsivät Husössä 80 cm:n radan sijoittuen neljänneksi. Uusinnasta tuli yksi kielto, ilmeisesti liian tiukan tien takia. Itse osakilpailuluokka (85cm) oli sitten jälleen nolla-nolla -tulos. Nyt vain jännäämme parivaljakon loppusijoitusta ja puolentoista viikon päästä olevaa koulukarsintaa. Olisihan se aivan huippua, jos Sani ja Fredi pääsisivät loppukilpailuun!
Ratsastajana osa 11: vika on kuskin korvien välissä
Suunnitelmat menivät päälaelleen viime viikolla. Tein kamalasti järjestelyjä, jotta sain sovittua hyppytunnin maanantaiksi ja kouluvalmennuksen tiistaiksi, kun keskiviikko ja torstai-illat piti olla jatko-opintojen luentoja. Sitten perjantaina piti olla radanrakennusilta, lauantaina ratamestaripäivä ja sunnuntaina kisat. Kaikki jäi elämäni kamalimman migreenin jalkoihin - ja minä olen sentään kerran jos toisenkin käynyt tiputuksessa, jotta elimistöön on saatu riittävän kovia myrkkyjä kivun tappamiseksi. Siihen upposikin sitten toista viikkoa.
Ratsastuksellisesti täytyy sanoa, että ihana varakuskini oli jälleen kerran kullan arvoinen. Se myös mahdollisti sen, että kun eilen vihdoin uskaltauduin taas hevosen kyytiin, saatoin suoraan ottaa parit hypyt ja niiden pohjalta lähteä tänään radalla.
Päässä se vika siellä radallakin kyllä oli, mutta ei onneksi siinä mielessä kuin pelkäsin. Lähestymisissä aloin kuitenkin taas säätää liikaa - tai sitten en tehnyt mitään ratkaisua eikä hevonenkaan sitten tiennyt, pitääkö hypätä vai ei. Näin kävi 110 cm:n radalla, jolla Lintti pysähtyi yhden okserin eteen ihan siksi, etten antanut mitään selkeää ohjetta. Muuten rata sujui ihan mallikkaasti.
Amatöörisarjan radalla alku oli vähän hapuilevaa, mikä näkyi kolmosen ja nelosen pudotuksina. Kun sieltä linjalta sitten pääsin ulos, loppurata meni taas ihan hyvin ja helposti. Hevosella ei tosiaankaan ole vaikeaa eikä esteet sellaisen norsun selässä edes tunnu isoilta, mutta sen verran niissä on jo kokoa, ettei se nyt ihan joka tilanteessa pysty mun virheitä pelastamaan. Eli teknisen harjoittelun rinnalla tarvittaisiin nyt paljon psyykkistä treeniä, jotta luottaisin hevoseen ja antaisin sen laukata. Hyviä vinkkejä?
Ratsastuksellisesti täytyy sanoa, että ihana varakuskini oli jälleen kerran kullan arvoinen. Se myös mahdollisti sen, että kun eilen vihdoin uskaltauduin taas hevosen kyytiin, saatoin suoraan ottaa parit hypyt ja niiden pohjalta lähteä tänään radalla.
Päässä se vika siellä radallakin kyllä oli, mutta ei onneksi siinä mielessä kuin pelkäsin. Lähestymisissä aloin kuitenkin taas säätää liikaa - tai sitten en tehnyt mitään ratkaisua eikä hevonenkaan sitten tiennyt, pitääkö hypätä vai ei. Näin kävi 110 cm:n radalla, jolla Lintti pysähtyi yhden okserin eteen ihan siksi, etten antanut mitään selkeää ohjetta. Muuten rata sujui ihan mallikkaasti.
Amatöörisarjan radalla alku oli vähän hapuilevaa, mikä näkyi kolmosen ja nelosen pudotuksina. Kun sieltä linjalta sitten pääsin ulos, loppurata meni taas ihan hyvin ja helposti. Hevosella ei tosiaankaan ole vaikeaa eikä esteet sellaisen norsun selässä edes tunnu isoilta, mutta sen verran niissä on jo kokoa, ettei se nyt ihan joka tilanteessa pysty mun virheitä pelastamaan. Eli teknisen harjoittelun rinnalla tarvittaisiin nyt paljon psyykkistä treeniä, jotta luottaisin hevoseen ja antaisin sen laukata. Hyviä vinkkejä?
Tilaa:
Kommentit (Atom)