Ostin Linghtonin keväällä 2005. Laskujeni mukaan se on perheemme 13 hevonen – ja epäonnea meillä on kyllä riittänyt.
Tullessaan minulle 5-vuotiaana se oli kovin raaka, ehkä samalla tasolla kuin kisahevosen pitäisi olla nelivuotistalvella. Toisaalta "Lintti" on myös myöhäinen varsa, se on syntynyt vasta elokuussa. Hyppäsimme ensimmäiset kisat kesäkuussa Porvoossa ja sitten noviisi-osakilpailun Huittisissa heinäkuun alkupuolella. Saimme suoraan puhtaan radan ja sitä kautta oikeuden osallistua finaalin. Seuraavalla kisareissula Lintti kuitenkin satutti itsensä trailerissa ja reissun tuloksena oli vain tikkurivi vasemman etusen polvitaipeessa. Se siitä finaalista.
Talvi meni hyvin treenien kannalta ja keväällä nostimme tason 110 cm:n radoille. Pari nuorten hevosten kansallista 110 cm:n rataakin löytyi kisakalenterista (niitä muuten löytyi tosi vähän) ja ne menivät molemmat puhtaasti. Aluekisoissa esteet tulivat välillä vähän liian nopeasti vastaan ja joku puomi aina kolahti alas. Loppusyksystä puomeja sitten kolisi oikein urakalla ja koko seuraava talvi ja pitkälle kevätkin meni asiaa ihmetellessä ja syytä etsiessä. Hevonen liikkui välillä vähän epäpuhtaastikin, mutta useammasta eläinlääkäristä, hierojasta ja kiropraktikosta huolimatta syytä ei oikein löytynyt. Lopulta lakkasimme sitä etsimästä ja treenin myötä esteetkin alkoivat taas sujua. Mutta yksi kisakausi siinä meni vähän ihmetellessä.
Sitten päätimmekin ottaa homman tosissaan. Syksy-talvi 2008-2009 tehtiin töitä oikein olan takaa. Koulutreeneissä hiottiin laukanvaihtoja, estetreeneissä lihasvoimaa ja nopeutta. Kuskikin intoutui treenaamaan itseään - oli pilatestunteja ja kunnon juoksulenkkejä. Sitten oma reisilihas alkoi kiukutella. Ensin jätin pilateksen, sitten juoksulenkit. Lääkärin todetessa maaliskuun alussa syyksi reisilihaksen repeämän, jätin vähäksi aikaa ratsastuksenkin - heti viikonlopun kisojen jälkeen. Valitettavasti kipu vain paheni ja johti lopulta leikkauspöydälle. Jalkakipu olikin lähtöisin selästä. Etsinnästä huolimatta hevoselle ei löytynyt varakuskia - tai yksi löytyi ja palautti sen ontuvana (???). No, selkään kiipesin kaksi kuukautta leikkauksen jälkeen ja ensimmäisen radan hyppäsin kauden lopuksi marraskuussa 2009.
Taas alkoi kova työ ja rakentaminen. Omat hermo- ja lihasvammat jalassa toivat oman haasteensa harjoitteluun. Homma kuitenkin eteni ihan kiitettävästi, kunnes yksi keskiviikkoaamu tuli puhelinsoitto tallilta. Hevosella on silmässä jotain vikaa ja se on muutenkin kovin kivulias. Onneksi se oli keskiviikkoaamu ja olin kotona etätöissä. Diagnoosiksi saatiin silmäpaise ja hoidoksi tippoja 4-6 tunnin välein. Lämmin kiitos tallin henkilökunnalle ja kaikille silmätippaurakassa auttaneille. Ja ihanalle, kultaiselle Linghtonille, joka antoi kiltisti tökkiä silmäänsä viikkotolkulla.
Kuta kuinkin päivälleen vuosi siitä, kun kiipesin selkäleikkauksen jälkeen hevosen kyytiin ensimmäisen kerran, pääsimme vihdoin lähtemään amatööri-osakilpailuun Messilään. Hevonenkin oli ilmeisen innoissaan, koska sotkeutui omiin jälkoihinsa jo talliovesta ulos sännätessään. Maltti ei koskaan ole ollut Lintin paras puoli ja lastauksessakin se onnistui "tipahtamaan" sillalta. Valitettavasti hevonen mitä ilmeisimmin loukkasi itsensä pahemmin kuin näytti, sillä takuuluotettava polleni kieltäytyi jo verryttelyssä hyppäämästä edes 80 cm:n pystyä. Voi itku! Eläinlääkäri ei löytänyt mitään mainitsemisen arvoista vikaa, mutta lopulta kiropraktikko löysi ristiselästä kipukohdan. Kisakausi jäi siis taas kerran siihen - ja vei motivaationi mennessään.
Pakkohan se hevonen oli kuitenkin hoitaa ja kuntouttaa. En varmaan koskaan ole lintsannut hevosen liikutuksesta niin paljon kuin viime syksynä. Koulutreeneissä kuitenkin kävin ja myöhemmin syksyllä päästiin taas hyppäämäänkin. Kuin varkain hevonen kuntoutui ehkä paremmaksi kuin koskaan ennen. Ja niin päätin yrittää vielä kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti