Fiiliksellä

Kumpaan sitä uskoisi: "Harjoitus tekee mestarin" vai "Lahjattomat harjoittelee". Minun kohdallani se on tainnut mennä niin, että tarvitaan ensin valtavasti harjoittelua ja sitten kun lakkaa harjoittelemasta, homma alkaa sujua.

Mistä moinen ajatus? Onni tuli meille ilman sen kummempia odotuksia tai tavoitteita. Tavoitteena oli tehdä siitä parempi ratsastettava ja päästä työskentelemään kunnolla, mitä se sitten ikinä olisikaan. Hyppäämisen suhteen odotukset olivat vielä matalammat: katsotaan, josko päästäisiin jotain pientä hyppelemään mielenvirkistykseksi. Etenkin minä olin aika pessimistinen.

No, töitä hevosen kanssa on toki tehty tosissaan ja systemaattisesti, mutta kun oma ratsastus on vain se pari kertaa viikossa Onnilla, ei treeniä tule siis tehtyä kovinkaan paljon. Toisinaan niistä ratsastuspäivistä toinen on vielä hevosen hölkkäilypäivä. Kuitenkin tulosta on tullut enemmän kuin oli odotettukaan.

Koin vähän saman tilanteen edellisen hevoseni kanssa silloin, kun ensimmäisen kerran mietin aktiivisesta kilpaharrastuksesta luopumista ja hevosen myyntiä. Kävin sen syksyn ratsastamassa vähemmän kuin koskaan enkä oikeastaan miettinyt sen tarkemmin, mihin tällä nyt tähdätään. Valmennuksissa kuitenkin kävin pitihän hevonen pitää kunnossa mahdollista myyntiäkin silmällä pitäen. Sitten se vaan jotenkin alkoi kulkea taas niin hyvin, että päätin vielä kerran kokeilla.

Ja se kai oli se pahin "virhe". Kun koko kauden ajatteli, että tämä on nyt viimeinen kausi, tämä on meidän tavoite ja tähän pitäisi päästä, nyt tai ei koskaan, ei siitä kaudesta oikein mitään tullut. Moni muukin asia varmaan vaikutti, mutta jälkikäteen olen ajatellut, että eniten kyse oli omasta korvien välistä. Tavoitteesta tuli isompi asia kuin ratsastuksen ilosta. Hyviä hyppyjä, onnistuneita vaihtoja ja yhteisymmärrystä tärkeämmäksi nousi tulos ja tavoitteen saavuttaminen. Unohdin kai keskittyä siihen ratsastamiseen.

Jos tähtää johonkin, tavoitteitakin on asetettava ja harjoitukset tehtävä sitä silmällä pitäen. Jos tekemisestä katoaa itse tekemisen ilo, silloin ollaan kuitenkin väärällä polulla.

Nälkä kasvaa aina syödessä. Onnin kanssakin on jo pohdittu tavoitteita, kun yhteistyö on lähtenyt niin hyvin käyntiin. Yritän kuitenkin pitää mielessä, että tärkeintä on edelleen nauttia ratsastuspäivistä ja edistymisestä. Hyvä mieli illalla kotiin ajellessa on paras ja tärkein saavutus!