Jos asian haluaa nähdä negatiivisissa valossa, pieleenhän se meni. Emme oikeastaan päässeet edes kunnolla keskittymään siihen asiaan, jota olin ajatellut, meinasin tosissaan tippua heti ensimmäiselle esteelle ja Onnikin oli vähän tahmea.
Tippuminen oli lähellä, kun ensimmäiseksi lähestyimme okseria, joka oli hypättävissä molempiin suuntiin. Juuri ponnistushetkellä Onni pelästyi takapuomin alla olevaa toista puomia ja teki niin nopean äkkistopin, että olin vähällä jatkaa matkaa yksikseni. Leuka on vieläkin vähän hellänä, se taisi osua niskahihnaan.
Olin ajatellut harjoitella hyvää kaarreratsastusta ja laukan ylläpitoa kaarteissa tekemällä sinne vielä voltit väliin. Onni oli kuitenkin jotenkin tahmea eikä oikein laukannut kunnolla pohkeen edessä, joten keskittyminen meni enemmän etenemiseen kuin hyviin teihin.
Toisaalta, onnistuin kuitenkin pysyttelemään siinä stopissa kyydissä! Ja mikä parasta, vaikka hevonen pelästyi esteen edessä, siitä ei tullut sen suurempaa peikkoa, vaan jo toisella kerralla pääsimme komeasti yli ja kolmannella se tuli jo ihan hyvän ja rennon hypyn. Puolessa vuodessa rakennettu luottamus siis riitti kantamaan tämän pienen negatiivisen kokemuksenkin yli.
Mitä itse päivän harjoitukseen tulee, lopuksi sain kuitenkin laukan hyvin rullaamaan ja tehtyä koko tehtävän tasapainoisessa rytmissä. Selvästi voltit ovat hevoselle vielä sen verran työläitä, että ne söivät laukkaa esteiden välissä. Harjoitus siis kertoi tämänhetkisestä lihasvoimasta. Ja minulle se oli hyvä osoitus siitä, kuinka tärkeää laukka on saada rullaamaan ja hevonen pysymään siellä pohkeen edessä. Nimittäin aina, kun jouduin ajamaan eteen esteen edessä, esteen takana hevonen vähän ryntäsi ja volttiharjoitus tuotti ongelmia. Kun taas tulimme esteelle hyvässä tempossa, matka myös jatkui rennossa laukassa ja ratsastettavuus oli paljon parempi.
Eli sain taas vähän lisää oppia ja eväitä hevosen työstämiseen edelleen. Lasimme on piirun verran täydempi, ei tyhjempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti