Valmiina lähtöön

Taas se alkaa, uusi kisakausi. Ensimmäinen vuosi, kun voin varmaan puhua oikeasta kisakaudesta, oli 1990. Laskeskelin, että kaiken kaikkiaan tämä on 16 kisakauteni, lisäksi noihin hiljaisempiin 90-luvun lopun opiskelijavuosiin ja 2010-luvun alun "lopetusvuosiin" mahtuu jokunen kisa sinne tänne. Jos vuodessa on ollut keskimäärin vaikka 10 kisaa ja 15 starttia (arvio on aika alakanttiin), se tekee yhteensä 225 rataa.

Ja silti jännittää. Epäröin aika pitkään, aloitanko kauden jo nyt helmikuun puolella vai pitäisikö vielä tehdä vähän pohjatyötä pidempään, kun syksy meni Onnin sairastellessa. Sitten otin järjen käteen: näillä "kilometreillä", mitä niin merkittävää voisin parilla lisätreenikerralla saada aikaiseksi, että se muka ratkaisisi jotakin? Kyse on pienistä luokista, Onni joko hyppää tai ei hyppää. Ja meni kummin tahansa, joku varmaan joka tapauksessa ihmettelee, miksei tuokin pullero täti jo siirry katsomon puolelle, sehän on jyystänyt näitä ratoja ikuisuuden.

Mutta joku sinne radoille vaan taas vetää. Siinä vaan on oma viehetyksensä, koko showssa. Ensin puunataan hevonen ja kamat, kaivetaan kisakamat talvisäilöstä. Sitten jännitetään, meneekö hevonen koppiin, onko rauhassa kuljetuksen. Riehuukohan se kisapaikalla tai jännittääkö verkassa? Ja sitten kaikki huipentuu yhteen minuuttiin, jonka aikana pitäisi saada molemmista irti se paras suoritus. Radan jälkeen, kun hengitys on tasaantunut, voikin sitten analysoida suoritusta ensin tukijoukkojen kanssa ja sitten itsekseen videon äärellä vielä monta päivää.

Koska minulla ei enää ole suuria tavoitteita eikä paineita, voin huoletta toivottaa kaikille kanssakilpailijoille menestystä tulevalle kaudelle. Liiton teeman mukaisesti, Reilun pelin hengessä, tehdään kaikki parhaamme ja sitten se kell´ Onni on, se voittakoon :)