Ojasta allikkoon

Olen aina roikkunut vasemmassa ohjassa. Suurin osa meistä on vahvempia toiselta puolelta kuin toiselta. Minulla tuota toispuoleisuutta vielä nuorempana korosti oikean käden pitkään kestänyt rasitusvamma. Sain käteen jopa tukilastan jossakin välissä. Kiukuttelin sitten lääkärille, että hevonen tulee oikealta läpi, kun kädessä ei ole voimaa. No kas kummaa, jos siinä on lasta, sen tarkoitus on juuri estää sitä voiman käyttöä.

Iän ja kaikenlaisten fyysisten vammojen myötä toispuoleisuuteni on "levinnyt" kädestä koko kroppaan. Viime syksynä aloitimme kovan treenin istunnan suoristamiseksi. Vasen kylki tuppasi romahtamaan alas, mikä näkyi niin tasaisella kuin esteilläkin. Heilahdin helposti hypyssäkin pois tasapainosta.

Harjoituksina käytin paljon muutakin kuin ratsastustreenejä. Kirjoitinkin olkalaukun kantamisesta toisella olalla tai sen jäykemmän jalan nostamisesta toisen päälle.

No, viime viikolla pääsin oikein tehotreeniin. Ensin kouluvalmennukseen ja sitten pari päivää myöhemmin estetunnille. Ja kas kummaa, kumpikin valmentaja kiinnitti huomiota samaan asiaan. Vasen ulkotuki jäi heikoksi. Siis vasen! Hevonenkin laukkasi nyt paremmin vasemmalle, kun oikea tuki oli kunnossa.

Ei se niin kovin tavatonta ole, että yhteen suuntaan vino hevonen kääntyy ensin toiseen suuntaan vinoksi ennen kuin tulee (parempaan) tasapainoon. Vai onko se sittenkin niin, että hevonen ei olekaan se parivaljakon vinoin osapuoli, vaan kuski omalla vinoudellaan saa hevosen vaikuttamaan vahvemmalta toiseen suuntaan?

Tulin taas kerran myös kiitollisena siihen tulokseen, että olemme Team Onnissa onnistuneet myös valmentajavalinnoissa. Eikä pelkästään siinä, että valmentajat sopivat meille ja hevoselle, vaan he täydentävät hienosti myös toisiaan.

Viime viikolla teimme koulutunnilla paljon siirtymisiä askellajin sisällä, niin ravissa kuin laukassakin. Etenkin laukassa päästiin oikeasti säätelemään tempoa ja askeleen pituutta pelkillä nimettömillä. Sitten estetunnilla hevonen ei ollut oikein kuulolla ja kas, päädyimme tekemään siirtymisiä laukan sisällä.

Eikä tämä ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun molemmat valmentajat kiinnittävät niin minun kuin hevosenkin kohdalla samoihin asioihin huomiota. Joko he pitävät meiltä salaa pikapalavereita team Onnin opetuksesta tai sitten heillä yksinkertaisesti on samanlainen näkemys siitä, mitkä asiat meidän etenemisen kannalta milloinkin ovat ajankohtaisia. Uskon jälkimmäiseen vaihtoehtoon!

Tämä on taas myös hyvä todiste yhdestä lempiaiheestani nimittäin perustyöskentelyn merkityksestä esteratsastuksessa. Olenkin muutamalle tutulle jo puhunut siitä, että yhä tiukentuneisiin tuloskvaaleihin pitäisi esteratsastajilla lisätä koulukoe. Ei ole paljon vaadittu, että 2-tason esteratsastaja ensimmäisen kerran D-lupaa hakiessaan osoittaisi hevosen hallittavuuden jonkinlaiset alkeet kouluradalla. Se kertoisi minusta ratsastettavuudesta paljon enemmän kuin pari hurjasti, mutta puhtaasti kiidettyä, vähän kyseenalaista 80 sentin 1-tason esterataa (kyseenalaisella tarkoitan radan korkeutta ja vaatimustasoa, niissä kun voi olla kilpailujen välillä huikeita eroja). Sen sijaan uudelleenkvaalautuminen kolmen vuoden tauon jälkeen on minusta vähän yliampuvaa, mutta se onkin jo toinen asia.

Onnistuneita ja oivaltavia kesätreenejä itse kullekin!