Verryttelyssä vielä näyttikin, että Onni on ihan tikissä, mutta radalla se jännittyi niin, että lennokkuus jäi vain haaveeksi ja pari rikkoakin tuli. Eihän suoritus huono ollut, paitsi ehkä Marin mielestä, mutta ei sillä nyt kehumaankaan pääse.
Pohdimme sitten paluumatkan jännityksen hallintaa niin, että ajoimme jopa vähän harhaan! Miten edes puolet siitä loistokkuudesta, jota perjantainakin taas koettiin ja nähtiin tunnilla, saataisiin siirrettyä kisaradalle?
Kun Onni tuli meille, siitä puhuttiin "vaikeana hevosena". Olemme tulleet siihen tulokseen, että se on todella helppo hevonen: Onnilla pitää vain ratsastaa oikein ja joka sekuntti 110-prosenttisesti, niin se kyllä tekee kaiken, mitä pyydetään. Eihän se nyt vaikeaa ole! Nyt se pitää vain saada niistä muutaman sekunnin välähdyksistä harjoituksissa siirrettyä kisaradalle koko radan ajaksi. Onneksi mä hyppään, ei tarvitse kyetä tuohon kuin noin minuutin ajan!
Ja sitten tarvitaan tietenkin kisarutiinia. Vielä on vähän hakusessa, miten ja kuinka kauan pitäisi verrytellä. Ja ehkä Onnikin vähän rentoutuu, kunhan saa kokemusta. Nyt on menty vasta kaksi kisaa ulkokentällä, jolloin kisa-alueeseen ei pääse tutustumaan verryttelyn aikana samalla tavalla kuin hallikaudella. Hallissahan se oli jo vähän helpompi.
Ei siis muuta kuin kiertämään. Vaikka meillähän olikin kisakalenterissa jo yksi kisa kumpaakin lajia per kuukausi, eli keskimäärin joka toinen viikonloppu joku kisa. Joskus vain ihmettelen sunnuntaiaamuna puoli kuudelta ylös kömpiessä, oliko meillä joskus puhetta harrastamisesta ilman sen suurempia tavoitteita?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti