Pelotta kaikkia esteitä päin

Esteet on tehty voitettaviksi

Sekunnit niihin tartuttaviksi

Tule, niin laukataan yhdessä näin

Pelotta kaikkia esteitä päin.

Tämä jossakin lapsuuteni heppakalenterissa ollut runo voisi päätyä meidän kielinikkareiden Yhdyssana on yhdyssana -ryhmään Facebookissa. Ei kai niitä esteitä päin ole tarkoitus laukata, ylittää ne kai pitäisi.

Ratsastuskielessä termi on kuitenkin ihan oikein, vaikka en sen merkitystä silloin ymmärtänyt eikä runon kirjoittajakaan ole sitä ehkä sen syvällisemmin miettinyt.

Estettä päin ratsastamisella ei suinkaan tavoitella esteeseen törmäämistä. Kyse on enemmänkin siitä, että hevonen lähestyy estettä niin hyvässä, etenevässä laukassa, että laukkaa esteelle ratsastajan kättä vasten ja vähän kokoaa itseään ennen hyppyä. Lopputuloksena on hyvä ponnistuspaikka ja pyöreällä selällä tehty hyppy.

Tavoite on siis päästä siihen, että jo kaarteessa hyvissä ajoin ennen estettä laukka pyörii niin, ettei estettä lähestyessä enää tarvitse pyytää eteen, vaan hyppyä voi jäädä odottamaan. Esteet tulevat ratsukkoa päin.

Tästä sain taas hyvän muistutuksen sunnuntain estevalmennuksessa. Ja kun itse muistin tämän, lopputuloskin oli sen mukainen. Hevonen kuunteli hienosti apujani esteen edessä ja teki kauniita, pyöreitä hyppyjä, joiden jälkeen oli helppo jatkaa seuraavalle esteelle.

***

Lorun liittyy toinenkin sana, jota jäin miettimään: pelotta kaikkia esteitä päin.

Jokainen esteratsastaja on varmasti joskus pelännyt. Jos ei aloittaessa esteet ole pelottaneet, jossakin vaiheessa sitä löytää itsensä puomien seasta syljeskelemästä hiekkaa suustaan. Iän myötä myös luontainen itsesuojeluvaisto vielä kasvaa.

Aina, hevosella kuin hevosella, on olemassa se mahdollisuus, että hevonen kieltäytyy viime hetkellä hyppäämästä ja joko tekee äkkistopin tai pakenee jommalle kummalle sivulle nopealla väistöliikkeellä. Tai sitten ponnistuksessa joku epäonnistuu ja ratsukko päätyy sinne puomien sekaan yhdessä. Yltiöpäisesti esteelle ei pidä hyökätä. Kuitenkin, jos ratsastaja estettä lähestyessä miettii sitä vaihtoehtoa, että hevonen kieltää ja tässä voi sattua, hevonen todennäköisesti kieltää.

Olemme Onnin kanssa päässeet sellaiseen kiitolliseen vaiheeseen, jossa minä en jännitä tätä kieltämisen vaihtoehtoa ja hevonenkin on rento ja luottavainen. Oikeastaan tekisi mieli jäädä nauttimaan tästä, sillä mitä vaikeammaksi tehtävät muuttuvat, sitä isommaksi kasvaa riski, että jokin menee pieleen ja tämä hauras keskinäinen luottamus särkyy. Olen kokenut ja nähnyt sen kyllin monta kertaa tietääkseni, kuinka helposti pelko astuu kuvaan ja kuinka vaikea siitä on päästä eroon. Toisaalta, jos haluaa kehittyä, täytyy itseään myös haastaa. Nyt kuitenkin paistattelemme taas hetken tässä itsevarmuuden hyvässä tunteessa ja laukkaamme yhdessä pelotta kaikkia esteitä päin!

Hyvä hevonen ratsastukseen

Onko se koulu- vai estehevonen? Etenkin nuoremmat ratsastajat tykkäävät esittää tämän kysymyksen määritellessään hevosta. Törmäsin tähän kysymykseen taas Onnin tultua kuvioihin.

Niin, kumpihan se on? Hevosella ei juurikaan ole kilpailutuloksia. Sillä on hienot liikkeet, matkaavoittava käynti, ilmava ravi ja hyvä laukka. Onko se siis kouluhevonen?

No, varmasti Onnilla onkin monessa mielessä edellytykset hyväksi kouluhevoseksi. Meistä harrastajista vain pieni osa kuitenkaan kilpailee missään lajissa helppoja luokkia vaativammalla tasolla, koskaan. Hevoselle se tarkoittaa helppo A-kouluohjelmaa ja 120 cm:n rataa. Mitä ominaisuuksia se hevoselta edellyyttää?

Helpoissa koululuokissa iso osa pisteistä tulee täsmällisestä ja huolellisesta ratsastuksesta, oikeiden teiden seuraamisesta, tasaisesta peräänannosta ja hyvästä yhteistyöstä hevosen ja kuskin välillä. Pärjätäkseen ainakin helppo A-tasolla muuallakin kuin 1-tason kisoissa, hevosen tulee kyetä esittää myös keskiaskellajit - vaaditaan siis kohtuullisen hyvää liikettä.

Kokemukseni mukaan hevosella, jolla on hyvä laukka, on usein myös hyvä käynti. Ravi taas on askellaji, joka voidaan rakentaa melko pitkälle hevosen luontaisesta liikkeestä riippumatta. Tarviaan siis hevonen, jolla on käynnissä hyvä yliastunta ja hyvä, säädeltävä laukka. Sillä päästään jo pitkälle.

No entäs se estehevonen sitten? Kaukana ovat ne vuodet, jolloin hevonen, jonka oli vaikea saada takajalkoja kunnolla alleen, saattoi toimia hyvänä estehevosena. Kuka sen sanoikaan, että esteratsastus on laukkakilpailu. Tarvitaan siis hevonen, jolla on hyvä laukka.

Helpolla esteradalla kyse on lähinnä hyvän rytmin säilyttämisestäja tasapainosta hevosen ja ratsastajan välillä. Huolelliset lähestymiset  ja kaarteiden ratsastukset (vrt. oikeiden teiden seuraaminen) riittävät jo pitkälle.

Tietenkin on olemassa luontaisia taipumuksia niin kuin meillä ihmisilläkin. Toiset ovat arempia, toiset eivät jaksa välittää puomien kolahtelusta kinttuihin. Toisen hevosen päänuppi ei kestä kouluradalla esittää yhtään käyntiaskelta ja toinen taas nukahtaa siihen käyntiosuuteen, mutta herää esteen nähdessään henkiin. Kuitenkin fyysisiltä ominaisuuksiltaan hyvä hevonen on hyvä hevonen ja ainakin harrastetasolla se auttaa lajiin katsomatta.

Siksipä Onni on kouluratsastaja-siskolleni enemmän kuin oiva kouluhevonen, mutta täyttää varsin hyvin myös minun hyppyharrasteluni, koska se on hyvä hevonen ratsastukseen.

p.s. Tiedän, tästä puuttuu monta monituista muuta lajia, mutta tämä onkin tällainen yleistys ja nämä ovat edelleen kaksi valtalajia suomalaisessa ratsastusurheilussa.

Työ tehdään tasaisella

Viime blogissa (Luottamus syntyy onnistumisista) kerroin, että Onnilla oli aluksi vaikeuksia hypätä edes kahta estettä peräkkäin. Toki pienillä kavaleteilla ja puomeilla kyse olikin ennen kaikkea henkisestä haasteesta, niistä puomeista olisi kyllä selvitty ilman hyvää ja tasapainoista laukkaakin. Edes niitä nykyisiä 70-80 sentin esteitä en kuitenkaan olisi niin heikon ratsastettavuuden ja lihasvoiman omaavalla hevosella lähtenyt hyppäämään, vaikka hevosen pää olisi menon kestänytkin.

Olen myös estetunteja pitäessäni törmännyt usein samaan ongelmaan. Halu hypätä on suuri, mutta perustyöskentelyssä hevosen kanssa on vielä niin suuria puutteita, että tehtävien suorittaminen on käytännössä mahdotonta. Jostain kumman syystä kuvitellaan, että vaikka laukassa hevosen hallitseminen vaikka yhden ympyrän ajan voi tuottaa ongelmia, se yhtäkkiä onnistuisi siellä esteiden välissä. Ylipäätään juuri laukkatyöskentelyä tehdään melko vähän. Ratsastuskoulumallin mukaisesti laukka on usein jotakin, mitä tehdään ratsastuksen päätteeksi kierros tai pari molempiin suuntiin. 

Jos jää odottamaan sitä päivää, että hevonen liikkuu ja on riittävän kuulolla hyppäämistä silmällä pitäen, saattaa into loppua tai hevosen ikä tulla vastaan ennen kuin ollaan valmiita puomeille. Sen sijaan minusta olisi tärkeää pitää ne puomit riittävän alhaalla, jotta vähän holtittomampikaan meno ei muodostu turvallisuusriskiksi. Puomit ja pienet esteet ovat etenkin laiskemman hevosen kanssa usein hyvä virike laukkaharjoituksille ja saavat monen kuskinkin keskittymään esimerkiksi teiden ratsastamiseen paremmin kuin pelkät käskyt. 

Esteillä ratsastajan työ on esteiden välissä. Itse hypyssä kuskin tärkein tehtävä on olla häiritsemättä hevosta - ei siis oikeastaan kovin vaikea homma. Esteiden välissä sen sijaan pitää pystyä hyvinkin nopeasti, vain muutaman askeleen aikana, lyhentämään tai pidentämään laukkaa, kääntymään, korjaamaan tasapainoa tai ryhtiä. Näitä kannattaa treenata ahkerasti ihan ilman niitä esteitä. Kysymys on ihan samoista perusasioista kuin kouluratsastuksessakin: hevosen tulee herkästi reagoida eteen, taakse ja sivulle vieviin apuihin.

Onnilla on onnekseen tunnollinen ja tarkka kouluratsastaja "pääkuskinaan". Töitä paremman ratsastettavuuden eteen on tehty systemaattisesti ja kärsivällisesti, säännöllisesti myös valvovan silmän alla. Kun hevosen kuuliaisuus on viikko viikolta parantunut, myös ratsastaminen jännittävien esteiden välissä on helpottunut.

p.s. Tämä este- ja kouluharjoitusten suhde toimii myös toisin päin. Vaikka tavoitteet olisivat siellä kouluratsastuksen puolella, pienillä esteillä voidaan hyvin voimistaa lihaksistoa, avata jumiutunut selkä, opettaa laukanvaihtoja ja tuoda harjoitteluun virkistävää vaihtelua.

Luottamus syntyy onnistumisista

Nyt kun olen palannut taas vähän aktiivisemmin ratsastuksen ja esteiden pariin, ajattelin palata myös tänne blogiini. Viimeksi  enemmänkin raportoin viimeisen kisakauden kulkua ja samalla kisoja ratamestarin ja valmentajan näkökulmasta.

Nyt ajattelin pohtia esteharjoittelua vähän yleisemmällä tasolla ja samalla kertoa, miten olemme Onnin kanssa edenneet. Lyhyt kuvaus Onnista jutun lopussa.

Tiedäthän sen pienen näppärän ponin, joka kääntyy postimerkin kokoisella pläntillä ja hyppää vaikka paikaltaan seuraavan esteen. Sen, joka voittaa kaikki pikkuluokat, koska kukaan muu ei vaan ole niin nopea. Onko se 10-vuotias tyttö siellä selässä niin erikoisen lahjakas, että osaa ratsastaa paremmin kuin kaikki muut? Vai se poni vaan niin automaatti ja kiltti? Varmaan kumpaakin, mutt minä uskon, että tärkein tekijä on luottamus.

Se poni on luotettava hyppääjä, koska se ei ole joutunut mahdottoman tehtävän eteen. Tyttö sen selässä ei ole (vielä) joutunut keräilemään luitaan ja itseluottamustaan puomien seasta. Tyttö luottaa siihen, että poni kyllä hyppää, vaikka esteelle tultaisiinkin vinossa ja kaarteen jälkeen olisi vain puoli laukka-askelta aikaa valmistautua hyppyyn. Koska tyttö luottaa, hän myös vaistomaisesti anta ponille siihen mahdollisuuden.

Kun minä sain Onnin käsiini ja aloitin esteharjoittelut, Onni oli kovin jännittynyt ja epävarma. Kahden puomisarjan ravaaminen peräkanaa samalla suoralla oli sille liikaa. Väliin tarvittiin ympyrä tai kaksi itsensä kokoamiseen (henkisesti). jotta toinen lähestyminen onnistui. Yksittäiset puomit ja pienet kavaletitkin onnistuivat, mutta hevonen oli niin hätääntynyt jokaisen esteen jälkeen, että seuraavalle jatkaminen vaati vähintään puoli maneesia aikaa.

Emme siis nostaneet esteitä maasta edes 50 senttiä. Onnille ahtailta tuntuvat tehtävät sisälsivät aina toisena esteenä yksittäisen puomin, josta oli helppo selvitä epätasapainossa, jännittyneenä ja tarvittaessa vaikka paikaltaan.

Ehkä kuudennella kerralla Onni innostui ja alkoi imeä esteille. Se alkoi uskoa itseensä ja siihen, että osaa ja selviää. Vaikeutimme asioita vain sitä mukaa kuin edellinen harjoitus tuntui helpolta. Pidimme esteet pieninä.

Koska hevosen oma innostus esteille on ollut minusta tässä vaiheessa tärkeämpää kuin ideaali ponnistuspaikka, paras mahdollinen selän käyttö hypyssä tai valittu askelmäärä, olemme joutuneet myös tilanteisiin, joissa hyppy on ajatunut esteen juureen tai jäänyt vähän kauas. Kun esteet ovat pieniä, fyysisesti nämä eivät ole tuottaneet ongelmia. Onni on kuitenkin varmistanut selviämisensä hyppäämällä "vähän" ylimääräistä. Siksi olemme nostaneet esteitä maltillisesti ja pysytelleet edelleen reilusti alle metrissä.

Neljässä kuukaudessa olemme päässeet tilanteeseen, jossa voimme tulla esteellä vinossa, läheltä, kaukaa tai vähän epätasapainossakin ja luottaa molemmat siihen, että tästä kyllä mennään ja selvitään.

Juuri se onkin minulle merkki myös oman luottamukseni rakentumisesta. Se sekunnin murto-osa esteen edessä, kun tajuan, että nyt paikka ei osu ja joudun tekemään ratkaisun. Kun se ratkaisu tulee selkäytimestä ilman epäröintiä siitä, vastaako hevonen pyyntööni. Olen kuin se 10-vuotias tyttö, joka ei näe vaihtoehtoa, jossa hevonen lyö viime hetkellä liinat kiinni tai tekee väistöliikkeen sivuun ja minä jatkan yksin matkaani esteelle. Minulle luottamus merkitsee nimenomaan sitä tietoisuutta, että voin pyytää ja hevonen vastaa.

Nyt olen ehkä ymmärtänyt, mitä tarkoittaa: "Heitä ensin sydämesi esteen yli ja hyppää itse perässä".

Onni on 8-vuotias ruuna, jonka siskoni osti maaliskuun alussa 2016. Ratsastan Onnilla 2-3 kertaa viikossa, joista yksi on aina esteharjoitus. Lähtökohtana oli tieto että "se ei oikein hyppää, mutta voithan sä kokeilla".