Tässä kurkkukipuisena ja nenä valuvana on hyvä muistella viikonlopun hyppyharjoituksia. Hyvinhän ne taas meni, mutta menköön.
Ainakin hevonen teki monta asiaa paremmin kuin viime vuoden lopulla, kun viimeksi teimme varsinaisen rataharjoituksen. Omassa tekemisessä, niin kuin aina, olisi tietenkin vielä parantamisen varaa. Siitäkin huolimatta jäin miettimään saamani palautteen hyödyllisyyttä.
Minun yksi heikkouteni on vasemmassa ohjassa roikkuminen. Se tietenkin korostuu sisäohjana ja nopeassa estetempossa tiukassa kaarteessa aivan erityisesti. On kamalan helppoa sanoa: "älä vedä siitä ohjasta" tai jälkikäteen, että "Taas sä jäit siihen sisäohjaan kiinni". No niinpä tein. Mutta jos käännös meinaa mennä pitkäksi, vaistomaisesti sitä jotain tekee. Ja jos mielessä on vain se sisäohjasta vetäminen, siihen helposti sitten takertuu, vaikka tietäisikin tekevänsä virheen.
Kun lopuksi muistin ajatella kääntäväni ulkojalalla koko jalkaa käyttäen, se sisäohjan turha vetäminen väheni kuin huomaamatta. Toisessa kaarteessa keskityin sitten jopa liioiteltuun johtavaan otteeseen, mutta kas, enpä vetänyt ja kaareva tie onnistui ihan vahingossa.
Olen käynyt muutaman kurssin mielikuvaharjoitusten merkityksestä. Yksi keskeinen viesti on ollut, että oleellista on miettiä, miten teen kaiken, jotta se menee oikein. Sen sijaan virheiden miettimisestä ei ole hyötyä. Epäonnistuneen suorituksenkin jälkeenkin tulisi vain käydä läpi, missä virhe on tapahtunut ja sen jälkeen keskittyä miettimään, miten teen saman asian seuraavalla kerralla oikein.
Onneksi tämä ajattelu on nykyopetuksessa hyvin otettukin huomioon. Minulla on kaksi huippupätevää valmentajaa, jotka omaavat tämän taidon. Samaa ajattelumallia voisi soveltaa myös arkisemmin hyvätahtoisessa kaverin asennon korjaamisessa tai vaikka tallielämän ulkopuolellakin. Paitsi että se on hyödyllisempää, se on myös paljon miellyttävämpää ja helpompi ottaa vastaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti