Tulkitsen ja analysoin kaikkea ja jatkuvasti, myös hevosta. Koska Onnin kanssa on tähän asti onnistuttu hyvin, olen analysoinut sitäkin: miksi me olemme onnistuneet? Koska olen toimittaja, olen pukenut nuo ajatukset trendikkääksi viiteen osa-alueeseen:
1. Perusta kuntoon: Joskus hitaasti kiiruhtaen pääsee nopeammin perille kuin hätäilemällä. Me pysyttelimme ensimmäiset kuukaudet Onnin kanssa todella perusasioissa. Riitti, että se meni sitä askellajia, mitä pyydettiin ja etenkin sinne, minne kuski halusi. Toki siihen pääseminen edellytti jonkinlaista peräänantoa, mutta vaikein "temppu" oli varmaan seinän viertä tehty loiva pohkeenväistö käynnissä. Esteillä korkeus oli maksimissaan 50 senttiä ja tehtävät tehtiin yksittäisinä harjoitteina. Hyvä suoritus oli se, että yksittäisestä tehtävästä selvittiin puomien yli.
Nyt, 10 kuukautta myöhemmin, on voitu edetä joka kerralla, pyytää vähän enemmän, vähän ylemmäs, vähän pidemmälle. Keskinäinen luottamus on kunnossa, kun ikäviä kokemuksia ei ole tullut vastaan. Ja jos tuntuu, että tänään jokin on pielessä tai yhteisymmärrys hukassa, palataan taas hetkeksi niihin perusasioihin.
2. Säännöllisyys: Olemme molemmat, minä ja Onnin omistava siskoni, todella pedantteja hevosen liikuttajia. En väitä, etteikö vähemmälläkin tarkkuudella pärjäisi, meillä on hevoselle varsinainen lukujärjestys, mutta ainakin tällä varmistetaan, että liikunta on vaihtelevaa ja työmäärä säännöllistä. Ei ole viikkoja tai useamman viikon jaksoja, joilla rassataan hurjasti ja sitten hölköttelyjaksoja, jonden jälkeen aloitetaan taas uudestaan. Toisaalta tämä on tietenkin hevoskohtaista, Onnille pienikin tauko tekee ison takapakin. Jollekin toiselle voi sopiakin se, että välillä saa tauon aikana sulatella asioita.
Oleellisinta on se, että on olemassa jokin rytmi. Harmillisen usein tulee nimittäin vastaan ratsastajia, jotka yhtenä hetkenä tekevät hurjasti töitä hevosen ja itsensä eteen ja parin viikon tai kuukauden päästä väsähtävät ja treenit jää yhtä pitkäksi aikaa väliin.
3. Systeemi: Hyvää lopputulokseen voi päästä monella tapaa. Yksi tapa ei ole toista parempi, mutta oleellista on valita joku. Useinhan sen oman systeemin löytäminen vaatii vähän etsintää. Kokeillaan vähän eri tapoja ja se, millä tuntuu syntyvän jotakin hyvää, otetaan käyttöön. Valitusta systeemistä ei kuitenkaan kannata luopua heti, kun tulee takapakkia tai jokin asia ei heti loksahdakaan kohdilleen. Poukkoilemalla tuskin saadaan kestäviä tuloksia.
Hevonen ei tunne karkkipäiviä, jolloin säännöistä voidaan lipsua. Samoista asioista ja reaktioista pitää tulla kiitos tai rangaistus samalla tavalla joka päivä.
4. Tiimi: Hevonen vie kaiken ajan ja rahan, senhän me jokainen hevosihminen tiedämme. Kimppakuviot ovat usein mutkikkaita, mutta täytyy sanoa, että meillä se toimii. Olemme tarpeeksi läheisiä luottaaksemme toisiimme ja saman perusopetuksen saaneita toimiaksemme riittävän samalla tavoin. Kun työn ja perheen lisäksi tallipäiviä on vain 3-4 viikossa, harvoin ratsastus on jotain, mikä on pakko ehtiä kaiken muun lisäksi. Omalla vuorolla on aikaa keskittyä tekemiseen ja ilo tulla tallille.
Koska rahaa voi polttaa hevoseen määrättömästi vielä ostohinnan ja perusylläpidon päälle, on pakko tehdä valintoja, mihin panostaa. Meille tuo valinta on ollut hyvät valmentajat. Onni on ratsastettavana keskimäärin vähintään kerran viikossa ammattilaisen silmän alla. Valmentajamme tietävät toisensa, me käymme välillä heillä ristiin ja tulemme myös joskus seuraamaan toistemme valmennuksia. Ehkä jossakin vaiheessa voimme vierailla myös muissa valmennuksissa, mutta pohjana on samat valmentajat hyvin yhteensopivine metodeineen.
5. Tekemisen ilo: ehkä tärkein onnistumisen edellytys on tekemisen ilo, usko ja halu. Olen ollut siinäkin tilanteessa, että itsensä on pitänyt pakottaa lähtemään tallille. Ratsastus on ollut pakkopullaa tai jopa pelottanut. Jos ei usko onnistuvansa, tuskin onnistuukaan.
Tässä minun täytyy (taas) nostaa hattua erityisesti siskolleni Marille. Hän on alusta asti uskonut varmasti Onniin, nähnyt sen kuoren alla olevan kyvyn ja lähtenyt siitä, että jokainen ison työn takana ollut onnistunut askel on askel kohti todellista Onnia.
Minä sytyin tähän projektiin vasta vähän viiveellä, sitten kun kuoren alta alkoi oikeasti välähdellä niitä hyviä hetkiä. Mutta kun se todellinen Onni lähti kuoriutumaan, olen kyllä ollut ainakin melkein yhtä innoissani.
Joka kerta ratsastusvuoro on odotettu ilon aihe. Eteneminen on kuin huumetta, jota janoaa koko ajan lisää. Jos näin paljon on päästy 10 kuukaudessa eteenpäin, missä olemmekaan tällä työllä ensi syksynä?
Voi olla, että kaikki kaatuu huomenna. hevonen hajoaa tai tulee joku epäonnistuminen, joka tuhoaa rakennetun yhteistyön ja luottamuksen. Jätin tämän kaiken melkein kirjoittamatta, sillä tuntuu, kuin asioiden esiin tuominen olisi omahyväinen teko, josta seuraa rangaistus. Mutta sitten päätin, että iloitaan nyt, kun siihen on aihetta. Ehkä tätä meidän "mallia" tarkastelemalla joku toinen voi saada omaan tekemiseensä vinkkejä ja uutta näkökulmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti