Jos joku väittää, että omia ratoja on helpompi hypätä, tulkoon kerran edes radalle töihin koko päiväksi oman suorituksen ohessa vastuunkannosta puhumattakaan. Perjantain ratatalkoissa painavien johteiden repiminen suututti mun selän niin, että oman hevosen liikutus oli aika jäykkää meininkiä perjantai-iltana. Lauantaina karkasin laittamaan hevosta kuntoon, soitin vielä matkalta ohjeita ja muistin siinä hevosta kuntoonlaittaessa vielä pari kolme asiaa, jotka olin unohtanut tuuraajalle neuvoa. Ehdin kisapaikalle hevosen kanssa niin, että saatoin sieltä hevosenselästä valvoa 100 cm:n radanrakennusta (90 olin siis vielä itse paikalla).
Se, että saatoin näin tehdä, johtui hevosen luonnottomasta rauhallisuudesta. Meidän Lintti, joka yleensä pomppaa ensimmäisen kerran jo raviradan nähdessään, nuokkui auringossa silmät puoliummessa. Olin suoraan sanottuna kauhuissani. Millä ilveellä saan tämän norsun radasta läpi, jos se ei itse halua liikkua? Joskus on joku sellainenkin rata tullut ratsastettua eikä se todellakaan ole kivaa.
No, jätkä yllätti jälleen, kun otin ohjat käteen. Ensimmäinen laukannosto oli, miten sitä nyt kuvailisi, aika lennokas. Viisas polleni oli vain todennut, että on liian kuuma tehdä ylimääräisiä pomppuja, energiat säästetään sitten varsinaisiin hommiin.
Verryttely sujui hyvin, radalle menimme toisena ratsukkona eli heti kun luokka alkoi. Siinä odotellessa totesin tehneeni itselleni aika pirullisen radan. kakkos-kolmoslinja oli pysty-okseri seitsemän askelta, siis minulle sellainen, jossa helposti jään hakemaan askelta ja tapan koko laukan. Nelonen sitten trippeli, jota pelkään. Loppurata 5-6 okseri-pysty linja jo helpompi, samoin pysty-okseri sarja ja pitkä, hieman kaareva linja viimeiselle pystylle. Tai niinhän minä luulin. Nyt kun varomalla varon ottamasta laukkaa pois, en uskalla linjoilla nostaa hevosta juuri lainkaan, mikä kostautui helpoksi luulemallani linjalla pystyllä. Tai eihän siinäkään mitään isompaa ongelmaa ollut, kunhan jäi hevonen vähän matalaksi ja otti puomin alas.
Jäin vielä hetkeksi seuraamaan ratoja ja kas, kas, sieltähän tuli virheitä enemmän ja vähemmän ja meinasin nelosellani olla rusetissa kiinni. Tai olinkin, siihen viimeiseen ratsukkoon asti :) Samalla, kun lähdin kävelemään kohti tallia, kuulin, että kilpailun ulkopuolella lähteneeksi limoitettu ratsukko hyppäisi luokan korkeudessa 120 cm. Voi hitsi, mä olisin kanssa voinut hypätä sen harjoitukseksi, jos olisin tiennyt, että sellainen mahdollisuus olisi. Olin kuitenkin jo seisottanut/kävelyttänyt hevosta sen aikaa, etten enää viitsinyt lähteä asiasta kiljumaan. Eiköhän tässä päivässä ollut hikoilemista jo muutenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti