Viikonlopun kaksipäiväinen seura-aluekisa oli ratamestarinäkökulmasta ehkä kauden merkittävin kisani. Perjantain ratatalkoissa oli tavanomainen, eli vähäinen osaottajamäärä paikalla ja homma otti jo silloin vähän kunnon päälle. Lauantain aikataulun pettäessä pahemman kerran, seuraavan päivän valmistelut mukaan lukien radalla meni eli kymmenen tuntia. Lämpimät kiitokset sitkeälle pienelle ratahenkilökunnalleni!
70 cm:iin suunnittelin aika simppelin radan ilman sarjaa. Yksi kuuden laukan linja kotiinpäin ja muuten lähinnä yksittäisiä hyppyjä. Puhtaita ratoja oli odotetusti aika paljon, mutta positiiviseksi yllätyksekseni vain yksi hylätty rata ja paljon pudotuksia, mikä on tällä tasolla harvinaista. Yleensä ratsukot joko hyppäävät puhtasti tai eivät pääse niin lähelle esteitä, että voisivat ne pudottaa :)
80 cm:äkin sujui ihan mukavasti, vähän hylättyjä ja enemmän pudotuksia, mutta sitten ysikympissä tuli pieni takapakki. Tai tuli sinnekin pudotuksia, mutta lähinnä putoili ratsastajia :/ Ja kyseessä oli sama rata kuin 70 cm:ssä viimeistä estettä lukuun ottamatta, joka oli korvattu sarjaesteellä. No, sinne sarjalle niitä kieltoja ja muksahteluja juuri tulikin.
Metrin radalla nollia oli vielä aika paljon ja hylättyjä vähän. Kyseessä oli sama rata kuin 80 cm:ssä. Vähän vaativammaksi rakennettu 110 cm:n rata tuottikin sitten kahdeksalle ratsastajalleen enemmän haastetta, kukaan ei selvinnyt radalta virheittä. Noin pienellä lähtijämäärällä kyse on kuitenkin aika satunnaisotannasta.
Kokonaisuutena olen ratoihin aika tyytyväinen. Seuratasolla on vaikea saada ideaalia tulosluetteloa. Yleensä joko nollia tai hylättyjä on paljon. Nyt nollia oli ehkä vähän ideaalia enemmän, mutta hylättyjä paljon vain 90 cm:ssä ja radoilta tuli enemmän pudotuksia kieltojen sijasta. Täytteet, etenkin sellaiset kaaret, jotka meillä lauantaina oli sarjalla, ovat seurakisojen luokkiin isoimpia (100->) luokkia lukuun ottamatta selvästi vähän liian vaikeita. Se olkoon tämän viikonlopun itsekriittinen negatiivinen palautteeni.
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Valmentajana, osa 13: aina ei voi voittaa
Sanilla ja Fredillä oli tiukka viikonloppu. Lauantaina kaksi rataa ja sunnuntaina kolme. Lauantain seurakisan 80 cm piti olla ratsukolle lähinnä lämmittelyä. Katsoimme toiseen vaiheeseen tosi tiukat tiet. Niiden ratsastaminen vaatii kuitenkin hyvin tarkkaa ja suunniteltua ratsastamista eikä hetkenkään herpaantumiseen ole varaa. Sani ei kuitenkaan muistanut valmistella yhtä tiukkaa kaarretta ajoissa, joten ratsukko ajautui kaarteessa estettä päin (siis estettä, jonka edestä piti kääntää). Tasapainon menettäminen ja rytmin menettäminen verottivat monta sekunttia. Ratsukko kuitenkin teki puhtaan radan ja sijottui, joten ei tulosta käy moittiminen :)
Ysikympin radalla yksi puomi tuli alas ensimmäisestä vaiheesta. Rata oli kuitenkin siisti ja sujuva. Hyvä Sani!
Viikonlopun pääluokka poniratsukollemme oli kuitenkin sunnuntain aluekisan 90 cm. Se oli hyvä mittari ratsukon tämän hetkiselle tasolle. Ykkösellä poni oli vähän puomissa kiinni, mutta se jäi kannattimilleen. Kakkonen sujui hyvin, mutta kolmoselle ratsukon askel ei sopinut, Sani lähti hyppyyn kaukaa, mutta poni päättikin ottaa vielä yhden pikkuaskeleen. Tuloksena oli tietenkin esteen romauttaminen ja tasapainon hukkaaminen, jolloin neljä-viisi -askelta neloselle ei riittänyt tilanteen korjaamiseen, vaan ratsukko luisui ulos linjasta ja sai neloselle kiellon. Sani tsemppasi hyvin ja uuden lähestymisen jälkeen rata sujui oikein mallikkaasti. Tämä oli hyvä esimerkki siitä, miten yksi virhe kertautuu tiiviimmillä radoilla helposti useammalle esteelle. Huolissaan ei kuitenkaan kannata olla, tällaisia virheitä sattuu toisinaan itse kullekin. Nyt olisi kuitenkin hyvä saada vielä toinen aluekisa tälle kaudelle, ettei kisan tasosta tule mörköä.
Ysikympin radalla yksi puomi tuli alas ensimmäisestä vaiheesta. Rata oli kuitenkin siisti ja sujuva. Hyvä Sani!
Viikonlopun pääluokka poniratsukollemme oli kuitenkin sunnuntain aluekisan 90 cm. Se oli hyvä mittari ratsukon tämän hetkiselle tasolle. Ykkösellä poni oli vähän puomissa kiinni, mutta se jäi kannattimilleen. Kakkonen sujui hyvin, mutta kolmoselle ratsukon askel ei sopinut, Sani lähti hyppyyn kaukaa, mutta poni päättikin ottaa vielä yhden pikkuaskeleen. Tuloksena oli tietenkin esteen romauttaminen ja tasapainon hukkaaminen, jolloin neljä-viisi -askelta neloselle ei riittänyt tilanteen korjaamiseen, vaan ratsukko luisui ulos linjasta ja sai neloselle kiellon. Sani tsemppasi hyvin ja uuden lähestymisen jälkeen rata sujui oikein mallikkaasti. Tämä oli hyvä esimerkki siitä, miten yksi virhe kertautuu tiiviimmillä radoilla helposti useammalle esteelle. Huolissaan ei kuitenkaan kannata olla, tällaisia virheitä sattuu toisinaan itse kullekin. Nyt olisi kuitenkin hyvä saada vielä toinen aluekisa tälle kaudelle, ettei kisan tasosta tule mörköä.
Ratsastajana, osa 21: jos oli jotain hyvää, niin se oli hevonen
Hurjan täyteen viikonlopuun mahtui ratamestaritehtävien lomassa omille radoille huonoa onnea enemmän kuin koko kaudella varmaan yhteensä tähän mennessä. Ensinnäkin, hevosen toinen etunen oli vähän lohjennut ja lähdin matkaan hieman huolestuneena. Pari viikkoa sitten hajonnut ratsastussaappaan vetoketju ei suutarin pikakorjauksella toiminutkaan (uusia vetoketjuja ei ollut heinäkuussa saatavilla ja ihan paikallissuutarimme yritti hätäapuna ommella revenneen ketjun kiinni ja minä kiskoa sen ilman vetolenkkiä jalkaan) ja jouduin pyytämään luvan hypätä chapseillä. Sitten 110 cm:n radalla hukkasin jalustimen vitosesteellä enkä löytänyt sitä ennen seuraavaa kutos-seiska -linjaa (kuusi askelta). Tai niinhän mä luulin, mutta taas viimeisellä pidemmällä tiellä jalustinta etsiessäni huomasin, ettei sitä ollut enää lainkaan eli hihna oli pettänyt. En uskaltanut ottaa riskiä, joten keskeytin ensimmäisen vaiheen jälkeen. Silläkin tuloksella sai viimeisen rusetin.
Kiitos ihanien avuliaiden ihmisten, sain uuden hihnan myyntikojusta (vaikka minulla ei tietenkään ollut senttiäkään rahaa mukanani). Siitä sitten lyhyt valmistautuminen 120 cm:n radalle. Verryttelyn pohja oli pölyn lisäksi pehmennyt päivän mittaan niin, ettei siellä enää kyennyt juurikaan hyppäämään. Jännitin kovasti radan teknistä osuutta. Jo edellisellä radalla vaikeuksia monelle tuottanut kolmoseste oli rakennettu hurjiin mittoihin (okseri) ja siitä jatkui ensin neljän askeleen linja pystylle ja edelleen viiden askeleen kaareva linja okserille. Mutta me selvittiin siitä suorastaan hienosti :) Sarjan jälkeen ei ollutkaan enää kuin pitkä kaareva tie seiskalle (pysty) ja sieltä melkein puoli kenttää aikaa valmistella kasille. Mun kunto, lähinnä henkinen sellainen, loppui kuitenkin kesken enkä jaksanut enää keskittyä. Kun sarjalta tuli kosketuksesta pudotus, olin melkein helpottunut. Ja sitten mä lopetinkin ratsastamisen eikä hevonen halunnut tehdä töitä mun puolesta, joten molemmille esteille tuli kielto. Mun moka, mutta ehkä ihan inhimillinen. Alla oli kuitenkin perjantai-iltapäivästä asti kestänyt urakointi ratamestarin tehtävissä ja edellisyön valvominen jalkakipujen kanssa vaati veronsa.
Mä kuitenkin pelkäsin keskiviikon jälkeen (hevonen oli treeneissä tosi huono), että hevonen olisi rikki, joten ehkä pitää olla kiitollinen, että kaiken tällä viikolla hajonneen (ml. yksi auton vaihdelaatikko) seassa se tärkein, Linghton, on yhä kunnossa. Ja mähän vakuutin, että jos hevonen kestää, mä taistelen amatöörin semifinaalipaikasta viimeiseen asti, vaikka tekisin sen takia konkurssin!
Kiitos ihanien avuliaiden ihmisten, sain uuden hihnan myyntikojusta (vaikka minulla ei tietenkään ollut senttiäkään rahaa mukanani). Siitä sitten lyhyt valmistautuminen 120 cm:n radalle. Verryttelyn pohja oli pölyn lisäksi pehmennyt päivän mittaan niin, ettei siellä enää kyennyt juurikaan hyppäämään. Jännitin kovasti radan teknistä osuutta. Jo edellisellä radalla vaikeuksia monelle tuottanut kolmoseste oli rakennettu hurjiin mittoihin (okseri) ja siitä jatkui ensin neljän askeleen linja pystylle ja edelleen viiden askeleen kaareva linja okserille. Mutta me selvittiin siitä suorastaan hienosti :) Sarjan jälkeen ei ollutkaan enää kuin pitkä kaareva tie seiskalle (pysty) ja sieltä melkein puoli kenttää aikaa valmistella kasille. Mun kunto, lähinnä henkinen sellainen, loppui kuitenkin kesken enkä jaksanut enää keskittyä. Kun sarjalta tuli kosketuksesta pudotus, olin melkein helpottunut. Ja sitten mä lopetinkin ratsastamisen eikä hevonen halunnut tehdä töitä mun puolesta, joten molemmille esteille tuli kielto. Mun moka, mutta ehkä ihan inhimillinen. Alla oli kuitenkin perjantai-iltapäivästä asti kestänyt urakointi ratamestarin tehtävissä ja edellisyön valvominen jalkakipujen kanssa vaati veronsa.
Mä kuitenkin pelkäsin keskiviikon jälkeen (hevonen oli treeneissä tosi huono), että hevonen olisi rikki, joten ehkä pitää olla kiitollinen, että kaiken tällä viikolla hajonneen (ml. yksi auton vaihdelaatikko) seassa se tärkein, Linghton, on yhä kunnossa. Ja mähän vakuutin, että jos hevonen kestää, mä taistelen amatöörin semifinaalipaikasta viimeiseen asti, vaikka tekisin sen takia konkurssin!
torstai 28. heinäkuuta 2011
Ratsastajana, osa 20: Nytkö se hajoaa?
Vähemmän hyvä valmistelu kisoihin. Treenit armottomassa helteessä, jossa tuulen virekään ei käy. Mutta se on nyt pienin huolemme. Lintti oli tosi haluton, ei kantanut itseään yhtään vaan roikkui vain käden päällä - ja kielsi useampaan otteeseen. Kyllähän sen sitten tarmokkaalla ratsastuksella ja hyvällä tuella edestä sai aina hyppäämään, mutta oli tosi paljon puomeissa kiinni eikä ollenkaan tyypillinen Lintti.
Ainahan hevosella voi olla huono päivä tai joku lihas jumissa, mutta en ainakaan treenin jälkeen löytänyt mitään selästä. Ei sillä isoja kipujakaan ole, ötököitä kyllä juoksi ilokseen vastaan ja edellisenä päivänä maneesissa vapaana juoksi kyllä ihan puhtaasti. Mutta silti pelottaa, onko nyt jotain vialla? Tekee tosi paljon tilaa itselleen oikealle :(
Ainahan hevosella voi olla huono päivä tai joku lihas jumissa, mutta en ainakaan treenin jälkeen löytänyt mitään selästä. Ei sillä isoja kipujakaan ole, ötököitä kyllä juoksi ilokseen vastaan ja edellisenä päivänä maneesissa vapaana juoksi kyllä ihan puhtaasti. Mutta silti pelottaa, onko nyt jotain vialla? Tekee tosi paljon tilaa itselleen oikealle :(
torstai 21. heinäkuuta 2011
Ratsastajana, osa 19: se on niin helppoa
Kisojen jälkeen otettiin vähän rennommin viikon verran, sen jälkeen jätkä ilmoitti, että rauhalliset maastokävelyt saa riittää, nyt tarvitaan jotain actionia. Siispä takaisin töihin!
Virtaa riitti vielä tänään estetreeneihinkin, ei kuitenkaan onneksi ihan niin paljon, kun matkalla raviradalle pelkäsin. Oli meinaan aikamoista pomppimista ja loikkimista taas. Toki sitten siellä paikan päälläkin, mutta ei se nyt ollenkaan paha ollut.
Treeninä hypättiin ensin linjaa pienillä esteillä kuudella askeleella, sitten vähän isommilla viidellä ja kuudella vuoron perään ja lopuksi viidellä vähän eteen ja sitten hieman ahtaaseen sarjaväliin. Lintillä noi laukka-askeleen muutokset on tosi helppoja, joten selkäkipuinen kuski pääsi tällä kertaa tosi helpolla :)
Virtaa riitti vielä tänään estetreeneihinkin, ei kuitenkaan onneksi ihan niin paljon, kun matkalla raviradalle pelkäsin. Oli meinaan aikamoista pomppimista ja loikkimista taas. Toki sitten siellä paikan päälläkin, mutta ei se nyt ollenkaan paha ollut.
Treeninä hypättiin ensin linjaa pienillä esteillä kuudella askeleella, sitten vähän isommilla viidellä ja kuudella vuoron perään ja lopuksi viidellä vähän eteen ja sitten hieman ahtaaseen sarjaväliin. Lintillä noi laukka-askeleen muutokset on tosi helppoja, joten selkäkipuinen kuski pääsi tällä kertaa tosi helpolla :)
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
Valmentajana, osa 12: aika siirtyä eteenpäin
Jos ratamestarina eilisiin kisoihin saattoi olla ihan tyytyväinen, valmentajana voi jo olla ylpeä. Sani ja Fredi voittivat 80 cm:n luokan ja sijoittuivat 90 cm:ssä kolmanneksi.
Ensimmäisen radan ehdin nähdäkin, se oli todella hyvin ratsastettu. Jos jotakin huomautettavaa haluaa etsiä, toisen vaiheen ensimmäiselle esteelle Sani toi ponin vähän matalana ja oli vähän nopea ylävartalon kanssa, jolloin poni oli puomissa kiinni. Mutta hipaisusta ei oteta :) Voitto muuten tuli kuudella sadasosasekunnilla kakkosena ratsastaneelle Eerika Revolle.
Toista rataa en nähnyt, tulos oli kuitenkin puhdas rata ja kolmas sija, eli ei se ainakaan huonosti voinut mennä. Voittajalle Sani kyllä hävisi kuusi-seitsemän sekuntia ja kakkosellekin jonkun kolmisen sekuntia, mutta sen jälkeen erot olivat pieniä, eli nämä kaksi ovat selvästi ratsastaneet riskillä.
Joka tapauksessa, Sani ja Fredi ovat nyt tehneet niin tasaista tulosta, että on aika nostaa tasoa. Seuraava "koe" on kahden viikon päästä aluekisoissa ja jos sekin sujuu ongelmitta, aloitamme pikku hiljaa treenit metrin esteille - ja tietenkin yhä teknisempien tehtävien kanssa kansallista pikkuponicuppia silmällä pitäen.
Ensimmäisen radan ehdin nähdäkin, se oli todella hyvin ratsastettu. Jos jotakin huomautettavaa haluaa etsiä, toisen vaiheen ensimmäiselle esteelle Sani toi ponin vähän matalana ja oli vähän nopea ylävartalon kanssa, jolloin poni oli puomissa kiinni. Mutta hipaisusta ei oteta :) Voitto muuten tuli kuudella sadasosasekunnilla kakkosena ratsastaneelle Eerika Revolle.
Toista rataa en nähnyt, tulos oli kuitenkin puhdas rata ja kolmas sija, eli ei se ainakaan huonosti voinut mennä. Voittajalle Sani kyllä hävisi kuusi-seitsemän sekuntia ja kakkosellekin jonkun kolmisen sekuntia, mutta sen jälkeen erot olivat pieniä, eli nämä kaksi ovat selvästi ratsastaneet riskillä.
Joka tapauksessa, Sani ja Fredi ovat nyt tehneet niin tasaista tulosta, että on aika nostaa tasoa. Seuraava "koe" on kahden viikon päästä aluekisoissa ja jos sekin sujuu ongelmitta, aloitamme pikku hiljaa treenit metrin esteille - ja tietenkin yhä teknisempien tehtävien kanssa kansallista pikkuponicuppia silmällä pitäen.
Ratamestarina, osa 5: joko ne selviää hyvin tai ei ollenkaan
Eilen jouduin lähtemään kisapaikalta jo tokan luokan lopussa, mutta tulokset on julkaistu jo tänä aamuna, joten saatan pohtia ratoja niiden perusteella. Etukäteen olin itse näihin ratoihin tyytyväinen, etenkin estesuunnittelu onnistui minusta hyvin.
Tulosten perusteellakin radat olivat onnistuneet ihan hyvin, 90 cm:ssä oli ehkä vähän turhan paljon hylsyjä, mutta muuten tuloksien perusteella radat olivat olleet sopivat, jos evät suorastaan liiankin helpot - nollia oli aika paljon. Kävin vertailun vuoksi katsomassa Akin keväällä raviskalle tekemien seurakisaratojen tuloksia ja aika samalta ne näyttivät, suhteessa nollia ja hylsyjä on melko paljon ja niitä keskimassan yhden tai kahden pudotuksen tuloksia vähän. Kai se sitten seuratasolla vain on niin, että ratsukot selviävät simppeleistä radoista joko täysin ongelmitta tai sitten eivät tahdo selvitä lainkaan.
Ensi kerralla ehkä jotain vähän kinkkisempää, kun seurakisa on sunnuntain aluekisojen parina. Aluekisoissa on ekana luokkana nuorten hevosten luokka, pääsen kerrankin tekemään muutakin kuin 367.1:stä :)
Tulosten perusteellakin radat olivat onnistuneet ihan hyvin, 90 cm:ssä oli ehkä vähän turhan paljon hylsyjä, mutta muuten tuloksien perusteella radat olivat olleet sopivat, jos evät suorastaan liiankin helpot - nollia oli aika paljon. Kävin vertailun vuoksi katsomassa Akin keväällä raviskalle tekemien seurakisaratojen tuloksia ja aika samalta ne näyttivät, suhteessa nollia ja hylsyjä on melko paljon ja niitä keskimassan yhden tai kahden pudotuksen tuloksia vähän. Kai se sitten seuratasolla vain on niin, että ratsukot selviävät simppeleistä radoista joko täysin ongelmitta tai sitten eivät tahdo selvitä lainkaan.
Ensi kerralla ehkä jotain vähän kinkkisempää, kun seurakisa on sunnuntain aluekisojen parina. Aluekisoissa on ekana luokkana nuorten hevosten luokka, pääsen kerrankin tekemään muutakin kuin 367.1:stä :)
sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
Valmentajana, osa 11: Hyvin, mutta ei riittävän hyvin
Kyllä huomaa, että kyse on mun oppilaasta. kuten minäkin, Sanikin ratsasti tänään 0-0 -tuloksen, mutta liian hitaasti. Toisaalta eilinen koulusuoritus jäi siististä radasta huolimatta sen verran vaatimattomaksi, että sijoille pääseminen tänään olisi ollutkin aika vaikeaa. No, suoritus oli ollut hyvä, enempään ei rahkeet tällä kertaa riittäneet. Nyt pitää sitten katsoa pari kisaa ja miettiä, mihin seuraava tavoite asetetaan.
Ratsastajana, osa 18: niin lähellä, mutta niin kaukana
Kisafiiliksen löytämisessä oli vähän tekemistä, mutta kyllä se sieltä sitten taas nosti päätään, kun pääsin kisa-aamuna tositoimiin tallilla.
Olimme arvioineet ajoajaksi reilut puolitoista tuntia, mutta eihän sinne ajanut kuin reippaan tunnin - tai olisi ajanut, jos emme olisi ajaneet harhaan :) Onneksi siis olimme varanneet hyvin aikaa.
Linttikin oli alkumatkan hiljaa, kunnes heinäverkon kaikki heinät oli revitty lattialle eikä ollut enää muuta puuhaa kuin kolistella. Ehkä sille pitäisi hommata sinne koppiin joku lelu.
Radalla oli aika pirullinen alku. Heti pysty-okseri -linja viidellä laukalla ja sitten aika tiukka u-käännös kolmoselle. Sen jälkeen rata muttuikin teknisesti aika kiltiksi: yksittäinen okseri pitkällä tiellä, kahden laukan pysty-okseri-sarja, yksittäinen pysty ja trippeli-pysty seitsemän askeleen linjana. Sitten taas u-käännös toisen vaiheen ysille, siitä kaareva seitsemän kympille (pystyjä molemmat), pitkä kaareva tie okserille, jossa etupuomeina aaltolankut, u-käännös ensimmäisen vaiheen kolmosesteelle (pysty) ja siitä tiukahko kaarre isolle okserille. Ja siinä se. Ja mehän tehtiin sen virheittä!
Hetken ilo nollaradasta jäi kuitenkin sijoituksen varjoon. Olin radan jälkeen kymmenennellä sijalla, eli viimeisessä sijassa kiinni semifinaalipaikassa, mutta tietenkin loppupään ratsastajista muutama meni ohi enkä saanut paikkaa! On se prkl, ettei nolla-nolla riitä kymmenen parhaan kastiin.
Nyt pitää sitten elokuussa yrittää vielä viimeisissä osakilpailuissa paineen kanssa hakea semifinaalipaikkaa :(
Olimme arvioineet ajoajaksi reilut puolitoista tuntia, mutta eihän sinne ajanut kuin reippaan tunnin - tai olisi ajanut, jos emme olisi ajaneet harhaan :) Onneksi siis olimme varanneet hyvin aikaa.
Linttikin oli alkumatkan hiljaa, kunnes heinäverkon kaikki heinät oli revitty lattialle eikä ollut enää muuta puuhaa kuin kolistella. Ehkä sille pitäisi hommata sinne koppiin joku lelu.
Radalla oli aika pirullinen alku. Heti pysty-okseri -linja viidellä laukalla ja sitten aika tiukka u-käännös kolmoselle. Sen jälkeen rata muttuikin teknisesti aika kiltiksi: yksittäinen okseri pitkällä tiellä, kahden laukan pysty-okseri-sarja, yksittäinen pysty ja trippeli-pysty seitsemän askeleen linjana. Sitten taas u-käännös toisen vaiheen ysille, siitä kaareva seitsemän kympille (pystyjä molemmat), pitkä kaareva tie okserille, jossa etupuomeina aaltolankut, u-käännös ensimmäisen vaiheen kolmosesteelle (pysty) ja siitä tiukahko kaarre isolle okserille. Ja siinä se. Ja mehän tehtiin sen virheittä!
Hetken ilo nollaradasta jäi kuitenkin sijoituksen varjoon. Olin radan jälkeen kymmenennellä sijalla, eli viimeisessä sijassa kiinni semifinaalipaikassa, mutta tietenkin loppupään ratsastajista muutama meni ohi enkä saanut paikkaa! On se prkl, ettei nolla-nolla riitä kymmenen parhaan kastiin.
Nyt pitää sitten elokuussa yrittää vielä viimeisissä osakilpailuissa paineen kanssa hakea semifinaalipaikkaa :(
lauantai 9. heinäkuuta 2011
Valmentajana, osa 10: pystylle ja okserille
Pitkästä aikaa tunninpitoa eikä vain kisatulosten seurantaa ja spekulointia. Koska edellisessä kisassa pari pystyä oli tullut alas, kun kuski oli unohtanut koota hevosen välissä ja vain mennä posotellut (ainakin äidin mukaan), olin jo aikaisemmin päättänyt, että harjoittelemme okseri-pysty ja pysty-okseri -linjoja. Siinä siten esteitä pystytellessä keksin vielä tehdä lyhyen kaarteen esteelle, josta jatkettaisiin neljällä laukalla sarjalle. Pidempiä linjoja sille kentälle ei saisikaan.
Poni liikkui nyt ihan hyvin, mutta aika paljon puomeja putoili. Etenkin okseri, tiukka kaarre ristikko (pidin sen tarkoituksella pienenä) ja se neljä laukkaa sarjalle osoitti hyvin, miten tärkeää rytmin ylläpitäminen oli. Kun hyppy okserille lähti kaukaa, kaarre venyi pitkäksi ja ristikko tultiin sitten vähän miten sattuu. Eihän se rytmi siitä sitten sarjalle ehtinyt korjaantua, vaan pystyn hyppy jäi kauaksi, mikä kertaantui b-osan okserille, jolle poni ei enää venynyt. Myös alkuun tehty okseri-pysty -linja tuotti helposti vähän ongelmia = ainakin toisella esteistä puomi alas. Ja kun sitten muutettiin harjoitusta niin, että sarjalta pitikin jatkaa pysty-okseri -linjalle, ensimmäisellä kerralla esteelle ei osuttu lainkaan.
Ehkä vähän teknisiä harjoituksia HHPC-finaalia ajatellen, mutta toivottavasti niistä oli apua erilaisten lähestymisten, rytmin ja samalla ryhdin ylläpitämisen kannalta.
Tätä kirjoittaessani Sani ja Fredi ovat jo ehtineet suorittaa kouluosuutensa finaalista. Valitettavasti tänään ei ollut se paras päivä, vaan poni oli ollut kovin ponneton, jolloin keskiaskellajeissa ei juuri ollut ollut esitettävää (He B:0). Prosentti jäi alle 55, mikä on toki ihan kohtuullinen suoritus, mutta nappi estesuorituskaan tuskin nostaa ratsukkoa enää kärkisijoille kokonaiskisassa. Katsotaan nyt kuitenkin huominen ensin ja mietitän sitten seuraavaa etappia.
Poni liikkui nyt ihan hyvin, mutta aika paljon puomeja putoili. Etenkin okseri, tiukka kaarre ristikko (pidin sen tarkoituksella pienenä) ja se neljä laukkaa sarjalle osoitti hyvin, miten tärkeää rytmin ylläpitäminen oli. Kun hyppy okserille lähti kaukaa, kaarre venyi pitkäksi ja ristikko tultiin sitten vähän miten sattuu. Eihän se rytmi siitä sitten sarjalle ehtinyt korjaantua, vaan pystyn hyppy jäi kauaksi, mikä kertaantui b-osan okserille, jolle poni ei enää venynyt. Myös alkuun tehty okseri-pysty -linja tuotti helposti vähän ongelmia = ainakin toisella esteistä puomi alas. Ja kun sitten muutettiin harjoitusta niin, että sarjalta pitikin jatkaa pysty-okseri -linjalle, ensimmäisellä kerralla esteelle ei osuttu lainkaan.
Ehkä vähän teknisiä harjoituksia HHPC-finaalia ajatellen, mutta toivottavasti niistä oli apua erilaisten lähestymisten, rytmin ja samalla ryhdin ylläpitämisen kannalta.
Tätä kirjoittaessani Sani ja Fredi ovat jo ehtineet suorittaa kouluosuutensa finaalista. Valitettavasti tänään ei ollut se paras päivä, vaan poni oli ollut kovin ponneton, jolloin keskiaskellajeissa ei juuri ollut ollut esitettävää (He B:0). Prosentti jäi alle 55, mikä on toki ihan kohtuullinen suoritus, mutta nappi estesuorituskaan tuskin nostaa ratsukkoa enää kärkisijoille kokonaiskisassa. Katsotaan nyt kuitenkin huominen ensin ja mietitän sitten seuraavaa etappia.
Ratsastajana, osa 17: vähän leipääntynyt putte
Hitto, mä luulin, että treenit oli vasta keskiviikkona, mutta nehän olikin jo tiistaina! No, lomalaisella ei ole niin päivällä väliä. Onneksi sentään maanantaina menin kuitenkin ratsastamaan, vaikka en millään meinannut viitsiä.
Ensin tehtiin vähän kontrolliharjoituksia. No, nehän ei ole olleet Lintille mikään ongelma, eivätkä olleet sitä nytkään. Vaikeampaa on sitten kontrolloinnin jälkeen saada se etenemään. Nyt meni kuitenkin sekin ihan hyvin. Joku lähestyminen meni vielä vähän turhan varovaiseksi (paluu siis vanhaan ongelmaan) ja siitä joku puomikin alas, mutta aika helppoa ja mutkatonta se oli nytkin. Hevonen kuitenkin tuntui vähän leipääntyneeltä. Ei nyt mitenkään hälyttävän tympääntyneeltä, mutta ehkä pikkuisen ilottelua olisi kaivattu. Niinpä sovittiin, että jos sunnuntaina Kangasalalla ei ole mitään isompia ongelmia, jätämme ensi viikon treenit väliin.
Lyhyestä virsi kaunis, mitään erityistä treeneissä ei tapahtunut ja kun tämä kirjoittaminenkin näin lomafiiliksissä vähän venähti... Huomenna sitten Kangasala ja amatööri. Jospa nyt olisi se kerta, kun se yksikin virhe jäisi radalla tekemättä!
Ensin tehtiin vähän kontrolliharjoituksia. No, nehän ei ole olleet Lintille mikään ongelma, eivätkä olleet sitä nytkään. Vaikeampaa on sitten kontrolloinnin jälkeen saada se etenemään. Nyt meni kuitenkin sekin ihan hyvin. Joku lähestyminen meni vielä vähän turhan varovaiseksi (paluu siis vanhaan ongelmaan) ja siitä joku puomikin alas, mutta aika helppoa ja mutkatonta se oli nytkin. Hevonen kuitenkin tuntui vähän leipääntyneeltä. Ei nyt mitenkään hälyttävän tympääntyneeltä, mutta ehkä pikkuisen ilottelua olisi kaivattu. Niinpä sovittiin, että jos sunnuntaina Kangasalalla ei ole mitään isompia ongelmia, jätämme ensi viikon treenit väliin.
Lyhyestä virsi kaunis, mitään erityistä treeneissä ei tapahtunut ja kun tämä kirjoittaminenkin näin lomafiiliksissä vähän venähti... Huomenna sitten Kangasala ja amatööri. Jospa nyt olisi se kerta, kun se yksikin virhe jäisi radalla tekemättä!
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Ratsastajana, osa 16: kultainen keskitie vielä hakusessa
Jos joku väittää, että omia ratoja on helpompi hypätä, tulkoon kerran edes radalle töihin koko päiväksi oman suorituksen ohessa vastuunkannosta puhumattakaan. Perjantain ratatalkoissa painavien johteiden repiminen suututti mun selän niin, että oman hevosen liikutus oli aika jäykkää meininkiä perjantai-iltana. Lauantaina karkasin laittamaan hevosta kuntoon, soitin vielä matkalta ohjeita ja muistin siinä hevosta kuntoonlaittaessa vielä pari kolme asiaa, jotka olin unohtanut tuuraajalle neuvoa. Ehdin kisapaikalle hevosen kanssa niin, että saatoin sieltä hevosenselästä valvoa 100 cm:n radanrakennusta (90 olin siis vielä itse paikalla).
Se, että saatoin näin tehdä, johtui hevosen luonnottomasta rauhallisuudesta. Meidän Lintti, joka yleensä pomppaa ensimmäisen kerran jo raviradan nähdessään, nuokkui auringossa silmät puoliummessa. Olin suoraan sanottuna kauhuissani. Millä ilveellä saan tämän norsun radasta läpi, jos se ei itse halua liikkua? Joskus on joku sellainenkin rata tullut ratsastettua eikä se todellakaan ole kivaa.
No, jätkä yllätti jälleen, kun otin ohjat käteen. Ensimmäinen laukannosto oli, miten sitä nyt kuvailisi, aika lennokas. Viisas polleni oli vain todennut, että on liian kuuma tehdä ylimääräisiä pomppuja, energiat säästetään sitten varsinaisiin hommiin.
Verryttely sujui hyvin, radalle menimme toisena ratsukkona eli heti kun luokka alkoi. Siinä odotellessa totesin tehneeni itselleni aika pirullisen radan. kakkos-kolmoslinja oli pysty-okseri seitsemän askelta, siis minulle sellainen, jossa helposti jään hakemaan askelta ja tapan koko laukan. Nelonen sitten trippeli, jota pelkään. Loppurata 5-6 okseri-pysty linja jo helpompi, samoin pysty-okseri sarja ja pitkä, hieman kaareva linja viimeiselle pystylle. Tai niinhän minä luulin. Nyt kun varomalla varon ottamasta laukkaa pois, en uskalla linjoilla nostaa hevosta juuri lainkaan, mikä kostautui helpoksi luulemallani linjalla pystyllä. Tai eihän siinäkään mitään isompaa ongelmaa ollut, kunhan jäi hevonen vähän matalaksi ja otti puomin alas.
Jäin vielä hetkeksi seuraamaan ratoja ja kas, kas, sieltähän tuli virheitä enemmän ja vähemmän ja meinasin nelosellani olla rusetissa kiinni. Tai olinkin, siihen viimeiseen ratsukkoon asti :) Samalla, kun lähdin kävelemään kohti tallia, kuulin, että kilpailun ulkopuolella lähteneeksi limoitettu ratsukko hyppäisi luokan korkeudessa 120 cm. Voi hitsi, mä olisin kanssa voinut hypätä sen harjoitukseksi, jos olisin tiennyt, että sellainen mahdollisuus olisi. Olin kuitenkin jo seisottanut/kävelyttänyt hevosta sen aikaa, etten enää viitsinyt lähteä asiasta kiljumaan. Eiköhän tässä päivässä ollut hikoilemista jo muutenkin.
Se, että saatoin näin tehdä, johtui hevosen luonnottomasta rauhallisuudesta. Meidän Lintti, joka yleensä pomppaa ensimmäisen kerran jo raviradan nähdessään, nuokkui auringossa silmät puoliummessa. Olin suoraan sanottuna kauhuissani. Millä ilveellä saan tämän norsun radasta läpi, jos se ei itse halua liikkua? Joskus on joku sellainenkin rata tullut ratsastettua eikä se todellakaan ole kivaa.
No, jätkä yllätti jälleen, kun otin ohjat käteen. Ensimmäinen laukannosto oli, miten sitä nyt kuvailisi, aika lennokas. Viisas polleni oli vain todennut, että on liian kuuma tehdä ylimääräisiä pomppuja, energiat säästetään sitten varsinaisiin hommiin.
Verryttely sujui hyvin, radalle menimme toisena ratsukkona eli heti kun luokka alkoi. Siinä odotellessa totesin tehneeni itselleni aika pirullisen radan. kakkos-kolmoslinja oli pysty-okseri seitsemän askelta, siis minulle sellainen, jossa helposti jään hakemaan askelta ja tapan koko laukan. Nelonen sitten trippeli, jota pelkään. Loppurata 5-6 okseri-pysty linja jo helpompi, samoin pysty-okseri sarja ja pitkä, hieman kaareva linja viimeiselle pystylle. Tai niinhän minä luulin. Nyt kun varomalla varon ottamasta laukkaa pois, en uskalla linjoilla nostaa hevosta juuri lainkaan, mikä kostautui helpoksi luulemallani linjalla pystyllä. Tai eihän siinäkään mitään isompaa ongelmaa ollut, kunhan jäi hevonen vähän matalaksi ja otti puomin alas.
Jäin vielä hetkeksi seuraamaan ratoja ja kas, kas, sieltähän tuli virheitä enemmän ja vähemmän ja meinasin nelosellani olla rusetissa kiinni. Tai olinkin, siihen viimeiseen ratsukkoon asti :) Samalla, kun lähdin kävelemään kohti tallia, kuulin, että kilpailun ulkopuolella lähteneeksi limoitettu ratsukko hyppäisi luokan korkeudessa 120 cm. Voi hitsi, mä olisin kanssa voinut hypätä sen harjoitukseksi, jos olisin tiennyt, että sellainen mahdollisuus olisi. Olin kuitenkin jo seisottanut/kävelyttänyt hevosta sen aikaa, etten enää viitsinyt lähteä asiasta kiljumaan. Eiköhän tässä päivässä ollut hikoilemista jo muutenkin.
Ratamestarina, osa 4: ei palautetta on kai hyvää palautetta?
Koska olin varautunut kuta kuinkin yksin raahaamaan sen koko pirun kaluston kentälle, päätin lähteä paikalle jo hyvissä ajoin. Koska kyse oli samalla men lomanalkamisesta, ajelin kaikessa rauhassa parin kaupan kautta. Kun sitten olin noutanut estekonttien avaimet ja päässyt melkein kentälle asti, tajusin, että yksi pikkujuttu unohtui kotiin - nimittäin ratapiirrokset.
No ei hätää, kyllähän mä olen pyöritellyt niitä ratoja niin pitkään, että voin aloittaa työt ilman piirustuksiakin. Niinhän sitä luulisi, mutta äkkiä huomasin miettiväni, että mitenkäs päin se nyt oli, tuliko tämä este nyt tuolta vai tuolta puolelta ja oliko se keltainen nyt ajateltu tähän vai tuonne? Eli ei muuta kuin autoon ja nokka takaisin kohti Hyvinkäätä.
Ihme ja kumma, vaikka olin takaisin kentällä jo reilu tunti ennen ilmoitettua talkoiden alkamisajankohtaa, ehdin hädin tuskin aloittaa ennen kuin ensimmäiset ratatalkoolaiset saapuivat paikalle. Miten ihanaa! Vähemmän ihanaa oli, kun yhdet kalustoon suunnitelluista johteista oli tungettu kontin peräseinälle raskaiden tornijohteiden taakse, aaaargh!
Itse kisapäivään. Päätin vielä aamulla tehdä yhden muutoksen rataan. Trippelin mininmipituudeksi jäi 110 cm, lähemmäs toisiaan tolppia ei kerta kaikkiaan saanut. Se oli minusta kuitenkin 70 cm:n radalle vähän kohtuuton, joten päätin muuttaa esteen viuhkaksi. Tuli kisapaikalle tuntia ennen kilpailun alkua eikä ratapiirroksia ollut pyynnöstäni laitettu mihinkään esille, mutta eikös siellä jo innokkaimmat olleet radalla pyörimässä, vaikka porttinarukin oli laitettu kiinni radan sulkemisen merkiksi. Minä sieltä sitten huutelin katsomon puolelta lapset takaisin kentän ulkopuolelle. Siellä ne sitten istui kentän laidalla murjottamassa, kun menin tekemään korjauksia. Eikä selitykseni siitä, että radan saa kävellä vasta, kun se on kuulutettu avatuksi tainnut oikein upota. Jotain joojoota vaan mutisivat mennessään.
Muuten päivä sujui ihan odotetusti. Kieltoja tuli jonkin verran etenkin 80 ja 90 cm:n aikana niin kuin aina Riksussa. Joku voisi tietenkin kyseenalaistaa sen, miksi ainoa suhteutettu linja oli pois päin verryttelystä ja molemmat esteet täytteillä. Nyt on kuitenkin niin, että radalla oli trippeli (jota joku tietenkin sitäkin ihmetteli, mutta tuli siitä kyllä kiitostakin), joka mielestäni piti ehdottomasti hypätä yksittäisenä tehtävänä kotiinpäin. Samoin sarja kuuluu mielestäni ainakin pienemmissä luokissa seurakisoissa olla vetosuuntaan. Ja tietenkin ykköseste, joka pitää olla myös helppo. Jotain piti siis hypätä myös poispäin, joten näin siinä sitten kävi. Ehä sininen pysty olisi voinut vaihtaa toisen, pitkästä kaarevasta linjasta lähestyttävän vihreän pystyn kanssa paikkaa, jos nyt jotain halusi muuttaa. Toisaalta, vihreät puomit ovat puoli metriä muita pidempiä, mikä olisi tehnyt suhteutetusta linjasta epäsymmetrisen, joten eipä olisikaan voinut. Nollia tuli toisaalta niin paljon, että ilman täytteitä rata olisi ehkä ollut kohtuuttoman helppo. Ja 70 cM.ssä oli ihan ne kaikki samat täytteet ja se oli tarkoitettu niille vasta-alkaville varsoille ja ratsastajille, siksi en tehnyt siihen edes sarjaa, ja hylättyjä taisi olla yksi.
Isommissa luokissa radalla oli kuitenkin jo ihan mukavasti tekemistä, nollia tuli aika vähän, 110 cm:n radalla ei yhtäkään nolla-nollaa, vaan luokan voitti ainoana toiseen vaiheeseen selvinnyt ja siinä yhden puomin pudottanut ratsukko. Saattoi tietenkin olla, että hevoset olivat helteen takia vähän löysiä eivätkä ihan niin skarppeja kuin yleensä.
Mutta kokonaisuutena siis ihan onnistunut kisa. Yksi paha kumoonratsastus sattui ja ambulanssikin jouduttiin kutsumaan paikalle, mutta onneksi siitäkin saatiin tieto, että isompia vammoja ei tullut.
Mitähän jekkuja sitä kahden viikon päähän keksisi?
No ei hätää, kyllähän mä olen pyöritellyt niitä ratoja niin pitkään, että voin aloittaa työt ilman piirustuksiakin. Niinhän sitä luulisi, mutta äkkiä huomasin miettiväni, että mitenkäs päin se nyt oli, tuliko tämä este nyt tuolta vai tuolta puolelta ja oliko se keltainen nyt ajateltu tähän vai tuonne? Eli ei muuta kuin autoon ja nokka takaisin kohti Hyvinkäätä.
Ihme ja kumma, vaikka olin takaisin kentällä jo reilu tunti ennen ilmoitettua talkoiden alkamisajankohtaa, ehdin hädin tuskin aloittaa ennen kuin ensimmäiset ratatalkoolaiset saapuivat paikalle. Miten ihanaa! Vähemmän ihanaa oli, kun yhdet kalustoon suunnitelluista johteista oli tungettu kontin peräseinälle raskaiden tornijohteiden taakse, aaaargh!
Itse kisapäivään. Päätin vielä aamulla tehdä yhden muutoksen rataan. Trippelin mininmipituudeksi jäi 110 cm, lähemmäs toisiaan tolppia ei kerta kaikkiaan saanut. Se oli minusta kuitenkin 70 cm:n radalle vähän kohtuuton, joten päätin muuttaa esteen viuhkaksi. Tuli kisapaikalle tuntia ennen kilpailun alkua eikä ratapiirroksia ollut pyynnöstäni laitettu mihinkään esille, mutta eikös siellä jo innokkaimmat olleet radalla pyörimässä, vaikka porttinarukin oli laitettu kiinni radan sulkemisen merkiksi. Minä sieltä sitten huutelin katsomon puolelta lapset takaisin kentän ulkopuolelle. Siellä ne sitten istui kentän laidalla murjottamassa, kun menin tekemään korjauksia. Eikä selitykseni siitä, että radan saa kävellä vasta, kun se on kuulutettu avatuksi tainnut oikein upota. Jotain joojoota vaan mutisivat mennessään.
Muuten päivä sujui ihan odotetusti. Kieltoja tuli jonkin verran etenkin 80 ja 90 cm:n aikana niin kuin aina Riksussa. Joku voisi tietenkin kyseenalaistaa sen, miksi ainoa suhteutettu linja oli pois päin verryttelystä ja molemmat esteet täytteillä. Nyt on kuitenkin niin, että radalla oli trippeli (jota joku tietenkin sitäkin ihmetteli, mutta tuli siitä kyllä kiitostakin), joka mielestäni piti ehdottomasti hypätä yksittäisenä tehtävänä kotiinpäin. Samoin sarja kuuluu mielestäni ainakin pienemmissä luokissa seurakisoissa olla vetosuuntaan. Ja tietenkin ykköseste, joka pitää olla myös helppo. Jotain piti siis hypätä myös poispäin, joten näin siinä sitten kävi. Ehä sininen pysty olisi voinut vaihtaa toisen, pitkästä kaarevasta linjasta lähestyttävän vihreän pystyn kanssa paikkaa, jos nyt jotain halusi muuttaa. Toisaalta, vihreät puomit ovat puoli metriä muita pidempiä, mikä olisi tehnyt suhteutetusta linjasta epäsymmetrisen, joten eipä olisikaan voinut. Nollia tuli toisaalta niin paljon, että ilman täytteitä rata olisi ehkä ollut kohtuuttoman helppo. Ja 70 cM.ssä oli ihan ne kaikki samat täytteet ja se oli tarkoitettu niille vasta-alkaville varsoille ja ratsastajille, siksi en tehnyt siihen edes sarjaa, ja hylättyjä taisi olla yksi.
Isommissa luokissa radalla oli kuitenkin jo ihan mukavasti tekemistä, nollia tuli aika vähän, 110 cm:n radalla ei yhtäkään nolla-nollaa, vaan luokan voitti ainoana toiseen vaiheeseen selvinnyt ja siinä yhden puomin pudottanut ratsukko. Saattoi tietenkin olla, että hevoset olivat helteen takia vähän löysiä eivätkä ihan niin skarppeja kuin yleensä.
Mutta kokonaisuutena siis ihan onnistunut kisa. Yksi paha kumoonratsastus sattui ja ambulanssikin jouduttiin kutsumaan paikalle, mutta onneksi siitäkin saatiin tieto, että isompia vammoja ei tullut.
Mitähän jekkuja sitä kahden viikon päähän keksisi?
Tilaa:
Kommentit (Atom)