Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin

Onni 12.9.2019 juuri liikutusluvan saaneena.

Ei niin pahaa asiaa, ettei siitä jotain hyvääkin seuraisi. Niin myös Onnin onnettomuudesta.

Onni on itsekin oppinut muutamia hyviä asioita kuten sen, että annettu ruoka kannattaa syödä, koska sitä voi toisinaan olla aika niukasti tarjolla. Karsinassa ei myöskään auta kiertää kehää kiljumassa, vaikka muut olisivatkin ulkona, vaan siellä voi ottaa vaikka kaikessa rauhassa pienet nokoset ihan makuultaan.

Aika sitten näyttää, miten pysyviä nämä uudet tavat ovat, kun arki pikkuhiljaa taas palautuu normaaliksi.

Myös yhteys hevoseen on tiivistynyt entisestään. Viikkoja kului pelkästään hevosen kanssa olemiseen ja ne hetket olivat koppihoidossa seisovan hevosen päivän kohokohtia ruuan lisäksi. Hevosta tuli myös tarkkailtua suurennuslasilla, joten uskoisin, että tämän jälkeen tiedostan heti, jos Onnilla on jotenkin paha olla.

Ja sitten on tietenkin se loistava tilaisuus, jonka me kuskit saimme tämän sairausloman aikana. Olemme nimittäin lähes koko Onnin sairausloman ajan päässeet ratsastamaan ihan yhtä paljon kuin normaalistikin. Lainaratsumme Elsa ja Jacky ovat hienoja tammoja, jotka kumpikin omalla tavallaan ovat opettaneet meille paljon. Olemme jopa valmentautuneet hevosilla säännöllisesti ja kerran on jo käyty kisaamassakin. Oman ratsastuksen kannalta tämä erilaisten hevosten ratsastaminen on ollut pelkästään positiivista.

Estekuskina olen todella joutunut epämukavuusalueelleni, sillä Elsalla on ollut "pakko" tuupata koulua. Hieno liike usein tarkoittaa myös vähemmän tasaista ja helppoa kyytiä. Ärsyynnyin siihen kyydissä pomppimiseen sen verran paljon, että viimeiset viikot olen tehnyt venyttelyä ja lihastreeniä oikein urakalla. Johan alkaa selkä joustaa ja vatsalihakset riittää moiseen kyytiin! Ja jalatkin on venynyt niin paljon, että pitkät sääret alkavat asettua kunnon kuppipenkkiin.

Onnin onnettomuus on myös osoittanut, miten paljon ihania (hevos)ihmisiä ympärillämme on, sillä myötäeläminen ja nyt hyvien uutisten myötä iloitseminen on ollut uskomatonta. Kiitos kaikki ihanat tuesta <3

Fair Play

Mari ja Onni valmistautumassa kotitallin koulurataharjoituksiin.

Olin viime viikolla golfkierroksella, jossa porukkaan kuului 13-vuotias poika. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun minun kanssa samaan lähtöön osui lapsipelaaja. Mutta kylläpä oli nuorella pojalla hieno asenne. Golfhengen mukaisesti hän muisti aina kehua, kun joku porukasta löi hyvin. Silloinkin, kun oma lyönti ei oikein osunut.

"Hieno lyönti", on golfkentällä varsin yleinen kommentti. Aploditkaan eivät ole kovin harvinaisia. Hämmennyn yhä kehuista. Perisuomalaisena en ole niihin oikein tottunut. Vai olisiko se peri-ratsastusmaista?

Hyppäsin Onnilla toissaviikolal uuden korkeusennätyksen ja tietenkin sitä piti hehkuttaa Facebookissa. Päivitys sai yli 30 tykkäystä, ihastusta tai vau-klikkausta. On ilo kuulua porukkaan, jossa toisten onnistumisista ja hyvistä hetkistä iloitaan.

Ero on vain siinä, että golfkentällä vieraatkin pelikumppanit kannustavat toisiaan, kuten tämä mainio poika oli jo oppinut. Ratsastuspiireissä ajaudutaan helposti kyräilemään pienissä omissa piireissä. "Me" ei olekaan kaikki me ratsastajajoukkoon kuuluvat, vaan "me" oman tallin porukka tai oma kaveripiiri. Ja "ne muut", heidän onnistuminen ei jollain tapaa olekaan ansaittua ja on pois "meiltä". "Ne muut" pärjäävät, koska omistavat paremman hevosen, ratsastavat kyseenalaisin keinoin tai ovat tuomareiden suosikkeja.

Meillä on yhteiskunnallinen ongelma nuorten syrjäytymisestä. Urheiluharrastusta on pidetty hyvänä pohjana tulevaisuudelle ja työelämälle. En ole kuullut kenestäkään menestyjästä, oli sitten kyse urheilusta tai jostain muusta, joka olisi pärjännyt katkeruudella tai pelkästään hyvien lähtökohtien ansiosta. Menestys vaatii kovaa työtä ja nöyryyttä. Kannustamalla uskomaan itseensä ja tekemään enemmän työtä unelmien toteutumiseksi, kasvatamme menestyjiä.

Suurin osa jää kuitenkin ratsastuksessa sille harrastustasolle. Sekin on oikeutettua ja hyväksyttävää. Siinä omalla mukavuustasolla harrastaminen voi olla se voimavara, jolla jaksaa taas päivän tai viikon eteenpäin. Emmehän me koskaan tiedä, mitä kanssaratsastajiemme elämä on sen kilpailun ulkopuolella.

Opettelemalla kilpailemaan itseään vastaan voi kokea onnistumista ja kehittymistä, vaikka ei olisikaan se voittaja. Koulukilpailuissa ei tietysti voi suoraan verrata kahden, samankaan radan arvosanoja, mutta kyllä se jotain kertoo, jos esimerkiksi kauden tulosten keskiarvo samalta tasolta on noussut pari prosenttia edellisvuodesta. Koulupuolella on myös hyvät mahdollisuudet kivuta ylöspäin monella tapaa sittenkin, kun oma luokkataso on saavutettu. Voi ratsastaa siin omalla tasollaan (vaikkapa helppo A) vaikeampia ohjelmia tai mennä tasolla eteenpäin 1-tasolta jopa 3-tasolle asti.

Esteillä tilanne on vähän toinen, Jos kyvyt eivät riitä nostamaan korkeutta, ratojen vaativuutta on vaikea ennustaa etukäteen. Riskejäkään ei voi loputtomiin ottaa (=lyhyemmät lähestymiset ja nopeampi tempo).

Meillä on taas kaksi kisaviikonloppua edessä. Jokainen kanssakilpailija tehköön parhaansa ja se kell` Onni on, se voittakoon, ansaitusti ja ilman kaunaa.

Toimihenkilöiden vastuusta

Mari ja Onni kotitreeneissä.

Toista vuorokautta kauden epäonnistuneen kouluavauksen palasia keräiltyämme tulin taas siihen tulokseen, että kyllä esteratsastus on reilu laji. Siinä hyvin harvoin tarvitsee jälkikäteen spekuloida tulosta. Puomi joko putoaa tai ei putoa, hevonen hyppää tai ei hyppään.

Kouluratsastus on arvostelulaji. Arvostelija on aina ihminen, joka arvioi suoritusta oman näkemyksensä ja tulkintansa mukaan. Se on asia, joka täytyy vain hyväksyä, jos lajia haluaa harrastaa.

Lauantain kisassa tuomarilinja oli tyly. jopa niin tyly, että kävimme pariin kohtaan hakemassa tarkempaa selitystä luokan päätteeksi.

Tässä tapauksessa keskustelu käytiin asiallisessa sävyssä puolin ja toisin. Niin ei kuitenkaan läheskään aina ole. Monesti jännitys ja pettymys purkautuvat kiukkuna toimihenkilöä kohtaan. Toisaalta olen joutunut todistamaan niitäkin tilanteita, jossa toimihenkilön antama palaute on ollut tilanteeseen nähden täysin kohtuuton. Oman roolin korostaminen on mennyt asian edelle.

Me toimihenkilöt teemme tätä hommaa harrastuksena, rakkaudesta lajiin. Kilpailijat eivät siis voi verrata itseään asiakkaisiin, joilla on oikeus haluamaansa palveluun. Ei kukaan niillä kilometrikorvauksilla ja päivärahoilla itseään elätä. Moni lisenssin hankkinut toimihenkilö tekee vielä omassa kotiseurassaan hommia muiden talkoolaisten tavoin pelkällä ruokapalkalla.

Mutta juuri siksi, että teemme tätä rakkaudesta lajiin, olisi minusta tärkeää sisällyttää lisenssikoulutuksiin myös koulutusta kohdata kilpailijat. Eikä pelkästään sitä, miten suhtautua kohtuuttomaan ja joskus asiattomaankin kommentointiin, vaan myös sitä, mikä vaikutus omalla viestinnällämme on kilpailijoihin. Tässä koulutuomareilla on aivan erityinen rooli, koska heidän viestinsä kilpailijoille välittyy aina vähintään kirjallisena.

Joskus 1990-luvun alussa alettiin korostaa koulukisojen arvostelupapereissa positiivisen palautteen merkitystä. Etenkin meidän junnujen papereissa piti ajan trendin mukaisesti olla edes jotain hyvää. Jos suorituksesta ei kerta kaikkiaan löytynyt mitään hyvää, varmasti ratsulla oli ainakin siistit letit tai ratsastajalla nätti hymy lopputervehdyksessä.

Yksi viestinnän perusoppeja kuitenkin on, ettei vastaanottajaa pidä pitää tyhmänä. Jos koko kouluarvostelu on negatiivista palautetta, ei se ”siistit letit” kommentti lopussa paljon mieltä lämmitä. Kyllä se vastaanottajakin ymmärtää, ettei niillä leteillä oikeasti ole mitään tekemistä itse suorituksen kanssa.

Numerot ovat säälimättömiä, mutta sillä, mitä siihen numeroon viereen kirjoitetaan, voi olla valtava merkitys ratsastajalle, joka on kuitenkin etenkin helpon tason kisoissa tullut harrastamaan ja viettämään vapaa-aikaansa.

Sen verran monta kertaa olen itsekin ollut sihteeröimässä, että tiedän, ettei sinne mitään runoja ehdi radan aikana kirjoittaa, mutta jos arvioinnin on tarkoitus myös antaa ratsukolle vinkkejä tulevaan pelkän arvostelun sijasta, tästä kirjallisen palautteen tyylistä olisi minusta hyvä puhua. Kaikessa opetuksessa ja koulutuksessa puhutaan tänä päivänä positiivisten ominaisuuksien vahvistamisesta. Se viesti ei vielä ole ehtinyt kouluratojen arvostelupapereihin.

Jos radalla tulee vaikka rikko, täytyy se tietenkin laittaa paperiin sen ala-arvoisen numeron perusteeksi, mutta kyllähän se ratsastaja sen itsekin tietää, joten tärkeämpää lienee kommentoida reaktiota rikkoon. Jos yhden arvostelukohdan alla on useampi tehtävä, voisi siitä mainita myös ne onnistuneet osat.

Aivan erityisesti tulisi miettiä, siitä tiukasta aikataulusta ja kiireestäkin huolimatta, mitä sinne loppuarviointiin kirjoittaa, jotta paperin vastaanottaja siitä oikeasti saisi jotain muutakin kuin pahan mielen. Jos suoritus on mennyt huonosti, olisi tärkeää muistaa korostaa tilanteen ainutkertaisuutta. Tänään, tässä tilanteessa, nämä tehtävät eivät nyt onnistuneet.

Lauantain tuomarilta lipsahti nimittäin käydyssä jälkikeskustelussa melkoinen sammakko. Hän unohti arvioida vain kyseistä suoritusta ja otti kantaa ratsukon tasoon ylipäätään. Vaikka aikuiset ihmiset osaavat ottaa tilanteen inhimillisenä erehdyksenä, kyllä se silloinkin jää möröksi takaraivoon. Nuorelta ja kokemattomalta ratsastajalta sellainen arvostelu voi viedä uskon itseen niin, ettei häntä nähdä harrastamassa kilparadoilla pitkään aikaan.

Kritiikkiä pitää kestää, jos arvostelulajia haluaa harrastaa, mutta pienillä asioilla voidaan viestin sanomaa muuttaa valtavasti.

Hatunnosto kaikille teille, jotka jaksatte käydä arvosteltavana vuodesta toiseen. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa nämäkin paperit muuttuvat enemmän arvioinneiksi arvostelun sijasta.

Vain muutaman askeleen tähden

Saan vielä näin kolme päivää myöhemminkin kiinni tunteesta, miltä ne muutamat ensimmäiset laukka-askeleet kokoamisharjoitusten jälkeen tuntuivat. Muista tarkalleen, missä kohtaa maneesia olimme, miltä selässä tuntui ja mitä ajattelin.

Pitkään aikaan ei olekaan tullut pohdiskeltua ratsastusasioita lyhyitä Fb-postauksia enempää. Työt ovat ikävästi häirinneet harrastuksia :) Toisaalta, eipä mitään niin kovin kummallista ole tapahtunutkaan.

Kisakauden päätyttyä pidimme parin viikon maastoiluloman ja sitten aloitimme työt mm. uuden kouluvalmentajan johdolla. Paketti meni ehkä hetkeksi sekaisin jahevonenkin jotenkin jumiin. Etenkin hypyissä tultiin loppukesän huippufiiliksistä rytinällä takaisin maan pinnalle - onneksi ei kuitenkaan kirjaimellisesti, vaan ainoastaan henkisellä tasolla.

Nyt palikat ovat alkaneet taas loksahdella paikoilleen. Hieroja avasi kiristävän pakaralihaksen (vain hevoselta, ainakin estekuskille tekisi käsittely myös hyvää) ja uusi tekemisen malli on alkanut löytää muotoaan. Etenkin tasaisella ollaan pitkän junnausvaiheen jälkeen päästy oikea loikka eteenpäin.

Minäkin pääsin nautiskelemaan tiistain työskentelypäivässä parista passageaskeleesta. Niitä ei taidakaan tämän estekuskin yli 30-vuotiseen ratsastushistoriaan kovin montaa mahtua. Ja kun niiden kokoamisten jälkeen otettiin vielä vähän rentoa laukkaa, oli laukassa sellaista ilmavuutta ja hallittua voimaa, että siitä tilanteesta olisi voinut hypätä vaikka talojen yli!

Ja niiden muutaman ylivertaisen mahtavan askeleen takia seuraavaa ratsastuskertaa odottaa jo suorastaan kärsimättömänä.

Maasta se pienikin ponnistaa

Hauskinta oli, että Luhtajoen Ratsastajat olivat kesän aikana 

maalanneet uusia puomeja, koska olin kevään kisoissa 

kaipaillut jotain vihreää ja keltaista kalustoon.

Ensi sunnuntaina on taas tiedossa estetreenit. Edellisestä valmennuksesta onkin jo vierähtänyt toista kuukautta. Oikein odotan, että pääsemme kesän tiukan rataharjoittelun jälkeen hiomaan tekniikkaa, niin hevosen hyppytekniikkaa kuin minunkin ratsastusta. Tänä talvena siihen toivottavasti päästään keskittymään ihan uudella tavalla, kun itse esteiden ylitys ei tuota enää niin isoja haasteita.
Onnin estetauon aikana kävin ratamestaroimasa kahden seuran seuranmestaruuskisoissa. Ja täytyy kyllä taas ihmetellä, miksi tätä ruohonjuuritasoa niin vähätellään. Ratsastukset olivat pääosin siistiä katseltavaa, hevosten kohtelu asiallista silloinkin, kun oma suoritus ei mennyt niin nappiin ja ennen kaikkea, tunnelma oli todella hyvä. Etenkin jälkimmäisessä kisassa oli aivan ylivertainen kuuluttaja, joka jaksoi tsemapata kaikkia ratsukoita.




Molempina päivinä kisat aloitettiin ristikkoluokalla. Koko kisassa oli alle 30 lähtöä. Silti niissä oli kunnon kilpailun tunnelmaa. Etenkin ensimmäisenä viikonloppuna kaikki ratsastajat olivat pukeutuneet kisa-asuun, monet hevosetkin oli letitetty ja kilpailunjohtaja muisti moneen kertaan korostaa, että nämä ovat nyt ihan oikeat kilpailut harjoituskisojen sijasta. Melkein alkoi itseä hävettää, kun minulla on tapana laittaa valkoiset housutkin vasta kun on pakko. Takkia en ole Onnilla käyttänyt vielä kertaakaan, vaikka se siellä henkarissa valmiina roikkuisikin.

Mäntsälän Ratsastajat järjestivät pitkästä aikaa viralliset
1-tason kisat. Kalusto oli kuitenkin värikäs ja monipuolinen.

Oli myös kiva saada kiitosta omasta työstä. Vaikka vierailevana toimihenkilönä ei joudukaan koskaan kuulemaan mitään isompia kähinöitä, aika usein joukossa on joku, joka mielestään osaisi homman paremmin ja oikein etsimällä etsii jonkun asian, josta voi huomauttaa. Nyt ratoja tehtiin isolla porukalla ja hyvällä mielellä.
Vaikka jälkimmäisenä viikonloppuna radat olivat vähän turhankin haastavat, silti niistä tuli kiitosta. Pitää kuulemma vain harjoitella enemmän niitä asioita, joissa tuli ongelmia. Aika hieno asenne, sanoisin!

Happy end

On se kyllä kummallista, miten ihmismieli toimii.

Mari ja Onni päättivät eilen koulukisakauden varsin kelvollisella suorituksella 2-tason kisoissa Järvenpäässä. Varsin kelvollisen karvaa alle 58-prosentin tuloksesta tekee se, että lähtökohtaisesti nyt oltiin siellä oman tämänhetkisen tason ylärajoilla. Vastahan Mari ja Onni kuukausi sitten starttasivat elämänsä ensimmäisen helppo A-luokan ja heti seuraavaan kisaan nostettiin sekä luokan vaatimustasoa (kenttäkilpailuohjelma 6) että kilpailutasoa ykkösestä kakkoseen.

Jos esteiden osalta kausi oli huonon alun jälkeen tasaisen onnistunut ja tavoite metrin radasta saavutettiin nippa nappa kauden päätteeksi, koulupuolella kuljettiin vähän kuoppaisempaa reittiä, mutta tavoite oikeastaan ylitettiin kauden päätteeksi.

Tavoite siirtyä helppo A-tasolle näytti jo jossain vaiheessa jäävän haaveeksi. Heinäkuun lopussa takana oli kuusi kisastarttia, joista vain yksi oli oikeasti onnistunut: huhtikuussa Provincia-tallilla Nurmijärvellä tuloksena oli yhdestä väärinratsastuksesta huolimatta yli 66 prosenttia ja toinen sija K.N.Specialissa. Muutoin tulokset keikkuivat siinä 60 prosentin pinnassa, pari kertaa jopa alle sen, jos onnistunutta rataharjoitusta naapuritallilla kesäkuun lopussa ei lasketa kisaksi (helppo B:3 rapiat 666 %).

Periaatteessa niillä tuloksilla ei olisi ollut edes aiheellista nostaa tasoa. Mari kuitenkin päätti, että yksi rata käydään kokeilemassa, jotta seuraavalla kaudella siirtyminen A:han ei tuntuisi niin isolta asialta. Ja kuinka sitten kävikään? Jo viikolla jokin tuntui loksahtavan paikoilleen ja radasta tuli kaikkien aikojen paras suoritus. Tuloksena yli 64 prosenttia, joka oikeutti kakkostilaan. Voittajalle taidettiin hävitä yhden rikon takia puoli pistettä. Ihan huikea suoritus ja fiilis!

Liekö sitten ylimääräiset paineet kadonneet, kun odotuksena oli vain päästä radasta hyväksytystä läpi ja kunnialla maaliin, vai toiko tason nosto kaivattua motivaatiota, mutta tällä kertaa se todella oli oikea ratkaisu. Joskus loputon puurtaminen voi viedä tekemisestä terän. Nyt tavallaan järjen vastainen ratkaisu laukaisi jonkun lukon ja auttoi siirtymään eteenpäin tilanteessa, jossa kisasuoritukset olivat jääneet junnaamaan paikalleen. Oiva esimerkki siitä, miten tulokset eivät aina kerro ratsukon todellisesta tasosta, vaan syyt ovat yllättävän usein henkimaailman asioita.

Seuraavat pari viikkoa Onni viettää huolto- ja lomaviikkoja. Luvassa on hammashoitoa, hierontaa ja toivottavasti aurinkoisia maastolenkkejä. Jos kaikki on kunnossa, lokakuun alussa aloitetaan sitten tiivis treenikausi kohti kolmatta yhteistä kisakautta. Uusia tavoitteitakin on jo varovasti hahmoteltu.

Onni matkassa

"Onnea kisaan", tallikaveri toivotteli eilen aamulla. Minä totesin, että sitä tarvitaan. Mari oli nokkelampi: "Meillä on aina Onni matkassa."

Nyt oli kyllä vähän huonoakin onnea, koska ensimmäistä meidän luokkaa aikaistettiin 10 minuutilla ja verryttely meinasi jäädä lyhyeksi. Kiire ei sovi Onnille ja hätääntymisen seurauksena se hermostui ja alkoi vastustella. Minäkään en ollut oikein tilanteen tasalla ja tupsahdin ensimmäisen verryttelyhyppy-yrityksen kiellosta maahan.

Pahemmin ei onneksi sattunut, pyynnöstä meidät siirrettiin luokan loppuun ja saimme aikaa rauhassa koota paketin kasaan. Kyllähän se sitten taas alkoi sujua ja teimme puhtaan radan, mutta pieni takakireys ja jännittyneisyys siitä jäi. Ja hevosen (ehkä vähän kuskinkin) voimat menivät sitten siihen suoritukseen, toisella kierroksella tuli pari puomia mukaan. Ensimmäiseksi metrin radaksi kuitenkin ihan kohtuullinen suoritus.

Kisakausi esteiden osalta oli sitten siinä. Tässä kohtaa on aina vähän ristiriitainen fiilis. Toisaalta on melkein haikea olo, toisaalta ilmassa on ollut jo pientä turnausväsymystä. On ihan kiva ehtiä välillä viikonloppuisin tekemään muutakin kuin kiertämään ratsastuskisoja ja toisaalta ratsastuksessakin kiva ehtiä välillä treenata ja hioa asioita. Kisakauden aikana pakka pääsee väkisin vähän leviämään, kun treenipäiviä jää kovin vähän. Etenkin minun tasaisella työskentely Onnin kanssa on varmaan yhden käden sormilla laskettavissa kesäkuukausina.

Tässä kohtaa sitä aina pysähtyy myös summaamaan tuloksia ja nyt niihin täytyy kyllä olla todella tyytyväinen. Kauden saldona on 13 rataa, joista
- 6 tuplanollaa, eli molemmat vaiheet virheittä. Kaikki meidän ratsastamat radat nimittäin olivat kahden vaiheen luokkia. Tuplanollat tulivat 75 ja 85 cm:n luokasta Lohjalta huhtikuusta, 80 ja 90 cm luokista Keravalta toukokuussa, sekä 90 cm:n luokasta Riihimäeltä heinakuussa ja nyt syyskuussa, josta jälkimmäisestä saimme myös ensimmäisen rusettimme sijoittuen toiseksi.
- neljä puhdasta ykkösvaiheen suoritusta: 80 cm ja 90 cm 2-tason kisoista Tuomarinkylästä juhannuksena saimme kummastakin aikavirheen, 80 cm:n radalta Riihimäeltä heinäkuussa kaksi pudostusta kakkosvaiheesta ja Järvenpään Ainossa 95 cm:n radalta yhden pudotuksen kakkosvaiheesta elokuussa.
- Lisäksi hyppäsimme yhdellä pudotuksella Ainossa elokuussa 85 cm ja kahdella pudotuksella kauden päätteeksi 100 cm Riihimäellä.
- Vain yksi hylätty suoritus saatiin heti kauden alkuun Hyvinkäällä Riders Innissä helmikuussa 80 cm:n luokassa. Mikä parasta, ylipäätään kieltoja ei sen jälkeen radoilla nähty, tosin parissa kisassa hyppäsimme lähes paikaltaan jonkun esteen.

Tasaisen suorittamisen lisäksi - tai tietenkin sen ansiosta - saatoimme myös nostaa estekorkeutta jopa 20 senttiä! Ensimmäisen 80 cm:n radan Onni hyppäsi elokuun alussa 2017 ja 13 kuukautta myöhemmin debytoimme 100 cm:n radalla.

Parasta on kuitenkin ollut Onni itseluottamuksen ja meidän keskinäisen luottamuksen kehittyminen. Ennen vimeistä kisaa tuntui, että jotain on loksahtanut paikoilleen. Kaksi edellistä kisaa ja parit viimeiset harjoitukset Onni hyppäsi kaiken edes miettimättä pysähtymistä. Kun kaksi vuotta jokainen esteharjoitus on alkanut sillä "en mene, en uskalla, mikä tuo puomi on" -reaktiolla, voitte uskoa, että sellaista rentoa ja luottavaista hevosta, joka jopa joskus pelastaa kuskinkin pahasta paikasta, on todella osannut arvostaa.

No, tietenkin eilinen tippuminen toi pienen takapakin ja radalla oli taas astetta jännittyneempi pari, mikä näkyi vähän nykivänä suorituksena. Se oli hyvä muistutus siitä, kuinka herkkä hevonen meillä kuitenkin on käsissä. Se, että pieni lisäaika riitti tilanteen rauhoittamiseen ja pystyimme kuitenkin suorittamaan puhtaan radan, oli ainakin minulle iso työvoitto. Pohja on jo niin luja, että se kestää pieniä kolhujakin <3

Nyt valmistaudumme vielä parin viikon päästä olevaan kouluratakoitokseen ja sitten kisakausi on meidän osalta tässä. Voi vain toivoa, että pysymme kaikki talven kunnossa ja meillä on Onni matkassa myös ensi kaudella!