Miten meni?

Ajoittain tuntui, että hyppyihin oli vaikea päästä kunnolla mukaan. Ehkä voin antaa sen itselleni anteeksi, kun katsoo kuvista noiden hyppyjen ilmavuutta.

Kun kisoja kierretään kokemattomalla hevosella, joka kerta on jonkinlainen debyytti edessä. Me debytoimme Onnin kanssa ulkokisoissa viime lauantaina.

Paitsi että ympärillä ei ole seiniä ja tilaa on usein enemmän kuin halleissa, ulkokauteen liittyy ainakin yksi oleellinen ero hallikauteen verrattuna. Etenkin pienissä kisoissa verryttely tapahtuu yleensä ryhmissä samassa tilassa, jossa sitten itse suoritus tehdään. Pariin esteeseenkin pääsee tutustumaan verryttelyhyppyjen kautta ennen rataa. Ulkona sen sijaan radalle mennään suoraan tekemään kisasuoritusta ilman sen kummempia tutustumisia.

Etenkin alkukaudesta voisikin toivoa, että näissä harjoitustilanteissa (1-tason ja harjoituskilpailut) radalla saisi olla valmistautuva ratsukko mukana. Se olisi etu sekä kisavuorossa olevalle ratsukolle, joka ei joutuisi kokonaan eroon muista ratsukoista, että valmistautuvalle ratsukolle, joka ehtisi vähän tutustua ympäristöön. Ymmärrän kyllä riskin, että kokemattomat ratsukot ajautuisivat kilpailevan ratsukon tielle joko huomaamattaan tai hevosen kontrollin pettäessä. Ja jos jompi kumpi sattuisi muksahtamaan selästä, vahinko voisi tuplaantua. Kyse on kuitenkin harjoitustilanteesta ja vaikka se voisikin (pientä) kuskia harmittaa syvästi, jos hänen ratansa menisi toisen ratsukon takia piloille, kyse ei kuitenkaan ole suuresta maineesta eikä mammonasta.

Tätä yksityiskohtaa lukuun ottamatta täytyy sanoa, että meillä kävi tuuri ulkokisadebyytin suhteen. Rata oli selkeä ja sillä oli hyvin aikaa, mikä on jännittyneen ja kokemattoman hevosen kanssa tärkeää. Verryttelyssä oli hyvin tilaa ja avulias "henkilökunta". Kisa sujui aikataulussaan.

No miten sitten pärjäsimme? Jos on hypännyt ensimmäisen kansallisen kisansa 25 vuotta sitten, ei kai voi kamalasti tuulettaa yhdellä kiellolla suoritetusta 70 sentin radasta. Tulos ja laatu eivät kuitenkaan kulje aina käsi kädessä. Omasta mielestäni suoritus oli ihan hyvä. Yksi sarjan väliin tullut ohiratsastus huonon sisäänhypyn takia oli enemmänkin tietoinen valinta olla ottamatta riskiä ja yrittää huonosta lähestymisestä hyppyä kuin varsinainen hevosen tottelemattomuus. Hevonen oli todella jännittynyt ja keskittynyt enemmän ympäristöönsä kuin esteisiin, mutta kuitenkin sen verran ratsastettavissa, että ylitti kaikki esteet, vaikka sitten paikaltaan ponkaisten, jos ei muuten. Pari lähestymistä otimme ravissa kontrollin varmistamiseksi, mutta ei sekään nyt varsinaisesti mitään haitannut.

Tietenkin sitä on jälkeenpäin miettinyt, olisiko pitänyt vain yrittää sitä sarjan b-osaa heti ensimäisellä lähestymisellä. Kisastahan nyt kuitenkin oli kyse. Mutta nollatuloksen vaihtoehtona olisi voinut myös olla nopea kielto, kun hevonen olisi kokenut tilanteen vaikeaksi ja mahdollisesti se olisi poikinut lisää ongelmia, kun muutenkin horjuva itseluottamus olisi saanut kolauksen. Nyt hevonen ei varmaan edes kokenut tilanteessa mitään negatiivista - sehän ei kuitenkaan tiedä, ettei sarjan hyppääminen uudelleen kuulunut rataan.

Olen aina ajatellut, että esteratsastus on paljon reilumpi laji kuin koulu. Jos puomi putoaa, se putoaa. Jos hevonen kieltäytyy, se kieltäytyy. Tulkinnanvaraisia tilanteita on aika vähän. Toisaalta esteratsastus on aika armoton laji. Ratsukko voi tehdä todella hyvän ja siistin suorituksen ja sitten yksi pieni arviointivirhe hevoselta ja puomin hipaisu voi tiputtaa ratsukon tuloksissa roimasti alaspäin. Toisaalta kaahaamalla ja roiskimalla esteet miten kuten yli, voi voittaa, jos on onnekas eikä yksikään puomi kolahda alas. Ja tämä koskee nimenomaan alemman tason kilpailuja.

On tietenkin kiva sijoittua ja pärjätä. Jos tavoite on kuitenkin jossakin muualla kuin nykytasolla, oleellisempaa on miettiä, onko oikeasti tyytyväinen omaan ratsastukseensa, ei paikkaansa tuloslistalla. Minä olen tyytyväinen siihen, että hevonen jännittävässä tilanteessa kuitenkin vastasi apuihini ja hyppäsi kaikki esteet ja että uskalsin pienen takapakin (tipuin ikävästi pari viikkoa sitten) jälkeen ratsastaa täysipainoisesti enkä toisaalta jäänyt missään vaiheessa matkustamaan ja "kokeilemaan", menisikö hevonen yli ilman varmistusta. Seuraavalla kerralla pitää tietenkin ratsastaa vielä rohkeammin, jotta mennään laukassa läpi radan eikä ehkä hypätä ainuttakaan estettä paikaltaan. Oma käsi saisi myös olla rennompi, se lukkiutui ajoittain.

Miten sinulla meni viime kisoissa, noin niin kuin ratsastuksellisesti?