Happy end

On se kyllä kummallista, miten ihmismieli toimii.

Mari ja Onni päättivät eilen koulukisakauden varsin kelvollisella suorituksella 2-tason kisoissa Järvenpäässä. Varsin kelvollisen karvaa alle 58-prosentin tuloksesta tekee se, että lähtökohtaisesti nyt oltiin siellä oman tämänhetkisen tason ylärajoilla. Vastahan Mari ja Onni kuukausi sitten starttasivat elämänsä ensimmäisen helppo A-luokan ja heti seuraavaan kisaan nostettiin sekä luokan vaatimustasoa (kenttäkilpailuohjelma 6) että kilpailutasoa ykkösestä kakkoseen.

Jos esteiden osalta kausi oli huonon alun jälkeen tasaisen onnistunut ja tavoite metrin radasta saavutettiin nippa nappa kauden päätteeksi, koulupuolella kuljettiin vähän kuoppaisempaa reittiä, mutta tavoite oikeastaan ylitettiin kauden päätteeksi.

Tavoite siirtyä helppo A-tasolle näytti jo jossain vaiheessa jäävän haaveeksi. Heinäkuun lopussa takana oli kuusi kisastarttia, joista vain yksi oli oikeasti onnistunut: huhtikuussa Provincia-tallilla Nurmijärvellä tuloksena oli yhdestä väärinratsastuksesta huolimatta yli 66 prosenttia ja toinen sija K.N.Specialissa. Muutoin tulokset keikkuivat siinä 60 prosentin pinnassa, pari kertaa jopa alle sen, jos onnistunutta rataharjoitusta naapuritallilla kesäkuun lopussa ei lasketa kisaksi (helppo B:3 rapiat 666 %).

Periaatteessa niillä tuloksilla ei olisi ollut edes aiheellista nostaa tasoa. Mari kuitenkin päätti, että yksi rata käydään kokeilemassa, jotta seuraavalla kaudella siirtyminen A:han ei tuntuisi niin isolta asialta. Ja kuinka sitten kävikään? Jo viikolla jokin tuntui loksahtavan paikoilleen ja radasta tuli kaikkien aikojen paras suoritus. Tuloksena yli 64 prosenttia, joka oikeutti kakkostilaan. Voittajalle taidettiin hävitä yhden rikon takia puoli pistettä. Ihan huikea suoritus ja fiilis!

Liekö sitten ylimääräiset paineet kadonneet, kun odotuksena oli vain päästä radasta hyväksytystä läpi ja kunnialla maaliin, vai toiko tason nosto kaivattua motivaatiota, mutta tällä kertaa se todella oli oikea ratkaisu. Joskus loputon puurtaminen voi viedä tekemisestä terän. Nyt tavallaan järjen vastainen ratkaisu laukaisi jonkun lukon ja auttoi siirtymään eteenpäin tilanteessa, jossa kisasuoritukset olivat jääneet junnaamaan paikalleen. Oiva esimerkki siitä, miten tulokset eivät aina kerro ratsukon todellisesta tasosta, vaan syyt ovat yllättävän usein henkimaailman asioita.

Seuraavat pari viikkoa Onni viettää huolto- ja lomaviikkoja. Luvassa on hammashoitoa, hierontaa ja toivottavasti aurinkoisia maastolenkkejä. Jos kaikki on kunnossa, lokakuun alussa aloitetaan sitten tiivis treenikausi kohti kolmatta yhteistä kisakautta. Uusia tavoitteitakin on jo varovasti hahmoteltu.

Onni matkassa

"Onnea kisaan", tallikaveri toivotteli eilen aamulla. Minä totesin, että sitä tarvitaan. Mari oli nokkelampi: "Meillä on aina Onni matkassa."

Nyt oli kyllä vähän huonoakin onnea, koska ensimmäistä meidän luokkaa aikaistettiin 10 minuutilla ja verryttely meinasi jäädä lyhyeksi. Kiire ei sovi Onnille ja hätääntymisen seurauksena se hermostui ja alkoi vastustella. Minäkään en ollut oikein tilanteen tasalla ja tupsahdin ensimmäisen verryttelyhyppy-yrityksen kiellosta maahan.

Pahemmin ei onneksi sattunut, pyynnöstä meidät siirrettiin luokan loppuun ja saimme aikaa rauhassa koota paketin kasaan. Kyllähän se sitten taas alkoi sujua ja teimme puhtaan radan, mutta pieni takakireys ja jännittyneisyys siitä jäi. Ja hevosen (ehkä vähän kuskinkin) voimat menivät sitten siihen suoritukseen, toisella kierroksella tuli pari puomia mukaan. Ensimmäiseksi metrin radaksi kuitenkin ihan kohtuullinen suoritus.

Kisakausi esteiden osalta oli sitten siinä. Tässä kohtaa on aina vähän ristiriitainen fiilis. Toisaalta on melkein haikea olo, toisaalta ilmassa on ollut jo pientä turnausväsymystä. On ihan kiva ehtiä välillä viikonloppuisin tekemään muutakin kuin kiertämään ratsastuskisoja ja toisaalta ratsastuksessakin kiva ehtiä välillä treenata ja hioa asioita. Kisakauden aikana pakka pääsee väkisin vähän leviämään, kun treenipäiviä jää kovin vähän. Etenkin minun tasaisella työskentely Onnin kanssa on varmaan yhden käden sormilla laskettavissa kesäkuukausina.

Tässä kohtaa sitä aina pysähtyy myös summaamaan tuloksia ja nyt niihin täytyy kyllä olla todella tyytyväinen. Kauden saldona on 13 rataa, joista
- 6 tuplanollaa, eli molemmat vaiheet virheittä. Kaikki meidän ratsastamat radat nimittäin olivat kahden vaiheen luokkia. Tuplanollat tulivat 75 ja 85 cm:n luokasta Lohjalta huhtikuusta, 80 ja 90 cm luokista Keravalta toukokuussa, sekä 90 cm:n luokasta Riihimäeltä heinakuussa ja nyt syyskuussa, josta jälkimmäisestä saimme myös ensimmäisen rusettimme sijoittuen toiseksi.
- neljä puhdasta ykkösvaiheen suoritusta: 80 cm ja 90 cm 2-tason kisoista Tuomarinkylästä juhannuksena saimme kummastakin aikavirheen, 80 cm:n radalta Riihimäeltä heinäkuussa kaksi pudostusta kakkosvaiheesta ja Järvenpään Ainossa 95 cm:n radalta yhden pudotuksen kakkosvaiheesta elokuussa.
- Lisäksi hyppäsimme yhdellä pudotuksella Ainossa elokuussa 85 cm ja kahdella pudotuksella kauden päätteeksi 100 cm Riihimäellä.
- Vain yksi hylätty suoritus saatiin heti kauden alkuun Hyvinkäällä Riders Innissä helmikuussa 80 cm:n luokassa. Mikä parasta, ylipäätään kieltoja ei sen jälkeen radoilla nähty, tosin parissa kisassa hyppäsimme lähes paikaltaan jonkun esteen.

Tasaisen suorittamisen lisäksi - tai tietenkin sen ansiosta - saatoimme myös nostaa estekorkeutta jopa 20 senttiä! Ensimmäisen 80 cm:n radan Onni hyppäsi elokuun alussa 2017 ja 13 kuukautta myöhemmin debytoimme 100 cm:n radalla.

Parasta on kuitenkin ollut Onni itseluottamuksen ja meidän keskinäisen luottamuksen kehittyminen. Ennen vimeistä kisaa tuntui, että jotain on loksahtanut paikoilleen. Kaksi edellistä kisaa ja parit viimeiset harjoitukset Onni hyppäsi kaiken edes miettimättä pysähtymistä. Kun kaksi vuotta jokainen esteharjoitus on alkanut sillä "en mene, en uskalla, mikä tuo puomi on" -reaktiolla, voitte uskoa, että sellaista rentoa ja luottavaista hevosta, joka jopa joskus pelastaa kuskinkin pahasta paikasta, on todella osannut arvostaa.

No, tietenkin eilinen tippuminen toi pienen takapakin ja radalla oli taas astetta jännittyneempi pari, mikä näkyi vähän nykivänä suorituksena. Se oli hyvä muistutus siitä, kuinka herkkä hevonen meillä kuitenkin on käsissä. Se, että pieni lisäaika riitti tilanteen rauhoittamiseen ja pystyimme kuitenkin suorittamaan puhtaan radan, oli ainakin minulle iso työvoitto. Pohja on jo niin luja, että se kestää pieniä kolhujakin <3

Nyt valmistaudumme vielä parin viikon päästä olevaan kouluratakoitokseen ja sitten kisakausi on meidän osalta tässä. Voi vain toivoa, että pysymme kaikki talven kunnossa ja meillä on Onni matkassa myös ensi kaudella!