Niin paljon on kuulunut huonoja uutisia, ikäviä loukkaantumisia ja diagnooseja lähihevospiireissä viime aikoina, että melkoin sitä jo varpasillaan hiipii talliin joka päivä: onhan meidän hevonen vielä ehjä ja kunnossa?
Meillä on ollut onni matkassa kisareissuillakin, myös säiden puolesta. Yhtään kertaa ei olla tänä kesänä kastuttu, ja se on kyllä näillä kesäsäillä ollut melkoinen ihme. Viime sunnuntainakin vettä tuli vähän väliä kuuroina, mutta sen parin tunnin aikana, minkä vietimme kisakentällä, sinne ei osunut yhtään kuuroa. Vasta trailerin purkuvaiheessa kotitallilla saatiin vähän vettä niskaan.
Tietenkin meillä on ollut myös kirjaimellisesti Onni matkassa <3 Sunnuntain estekisa olikin taas monessakin asiassa "se ensimmäinen kerta": ensimmäinen 80 sentin rata oikeissa kisoissa, ensimmäinen kerta, kun jouduimme ratsastamaan vähän vaativissa olosuhteissa märällä kentällä ja ensimmäinen kerta, kun radan esteissä oli muitakin täytteitä kuin peruspuomeja. Koska paikkana oli Riihimäen ravirata, niitä täytteitä olikin sitten kerralla reilusti yli puolissa esteistä eikä kaikki olleet sieltä ihan kilteimmästä päästäkään. Aika kova paikka lähteä Onnin kaltaisella kyttääjällä radalle.
Sitä paremmalta tuntuu nyt, kun pääsimme radan läpi varsin sujuvasti. Yksi harmillinen pudotus, mutta oikeastaan sekään ei harmita.
Kun kisaa alle 10 starttia kaudessa, jokaiseen kisaan lähtee aika latautuneena ja jännittyneenä. Silti jotkut kisat ovat henkisesti merkityksellisempiä kuin toiset. Minulle tämä kisa oli jonkinlaisen välietapin saavutus. Ensin piti kiertää pienempiä paikkoja ja kiltimpiä ratoja, että ollaan valmiita raviradan kisoihin. Se on kuin testipaikka - jos siellä hevonen toimii ja rata sujuu, voi lähteä luottavaisin mielin mihin vaan. Hassua sinänsä, sillä minullehan Riihimäen ravirata, jos mikä, on kotikenttä. Lähes kaikkia hevosiani olen siellä treenannut ja kisannut enemmän kuin missään muualla.
Sunnuntainen rata oli toisellakin tapaa askel eteenpäin. Se oli ensimmäinen kvaalisuoritus kohti 2-tason kisaoikeutta. Joku voisi ihmetellä, miten tuollainen rata ja saavutus voi ilahduttaa yli 30 ratsastusvuoden ja aika paljon isompienkin ratojen ja kisojen jälkeen, mutta tavoitteet ovat aina ratsukon ja tilanteen mukaiset ja nyt tämä oli tässä kohtaa iso saavutus.
Palatakseni alkuun, meillä on ollut paitsi hyvä Onni, myös onnea matkassa, kun olemme saaneet tehdä ensimmäiset 1,5 vuotta töitä tiiminä ilman isompia haavereita ja taukoja. Koska näin harrastusmielessä ratsastellessa ei koskaan tiedä, milloin epäonni osuu kohdalle ja kaikki tehty työ valuu käsistä, kannattaa pitkän aikavälin tavoitteiden lisäksi pitääkin sellaisia pienempiä välitavoitteita. Pääsee paljon useammin tuntemaan onnistumisen iloa ja kokemaan, että työ on tuottanut tulosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti