Meillä sujuivat yllättävänkin hyvin melko vaativat voimistelutehtävät kaarevalla uralla. Olin oikein iloinen hevosen notkeudesta ja nopeudesta, se kun oli vähän toista maata keväällä nämä harjoitukset aloitttaessamme. Pystyimme myös yhdistämään erilaisia tehtäviä, jotka seurasivat toinen toistaan nopeasti.
Sitten harjoitusta vähän helpotettiin ja korkeutta nostettiin. Kävelimme siinä välissä ehkä himpun liian pitkään, hyvä tatsi vähän katosi. Minulta vai hevoselta, sitä enjää spekuloimaan. Joka tapauksessa sinänsä täysin kohtuulliset harjoitukset muuttuivat vähän vaikeiksi ja kuuliaisesti toiminut hevonenkin alkoi taas vetää kättä vasten. Ei siis niin loistava lopetus hyvälle alulle, vaikka toki tehtävistä pienen taistelun jälkeen selvittiinkin kunnialla.
Mielessäni asiaa analysoituani tulin (taas kerran) siihen tulokseen, että kyllä se oli enemmän siellä satulan päällä, jossa muutos tapahtui. Olen paljon parempi ratsastamaan teknisesti vaikeita tehtäviä, jossa pitää miettiä jokainen askel, kuin pidemmissä linjoissa, joissa jää aikaa miettiä. Ja kyllähän niitä vähän isompia hyppyjäkin on viime vuosina tullut sen verran vähän, että muutuin varmasti epävarmemmaksi, jolloin hevosen hatara itseluottamus ei riittänyt viemään meitä esteistä yli.
Mutta kyllähän se vähän nyppii. Näillä ratsastusvuosilla tuosta olisi pitänyt selvitä mennen tullen. En ollut omalla tasollani. Vai mikä minun tasoni oikeastaan on? Miten se mitataan? Ja voiko olettaa itseltäänkään, että kerran saavutettu taso säilyy, vaikka harjoittelu katkeaisi?
(Este)ratsastus on herkkä laji. Onnistuminen tänään ei takaa, että osaat toistaa saman asian seuraavana päivänä, saatikka ensi viikolla tai ensi kuussa. Koska urheiluväline on elävä olento, pelkästään mieliala voi vaikuttaa suoritukseen ratkaisevasti. Väsyneenä tai jostakin syystä huonotuulisena ei ehkä ole yhtä herkkä reagoimaan tai tuntee itsensä helpommin epävarmaksi.
Milloin voi sitten sanoa oppineensa tai edistyneensä hevosen kanssa? Onko se silloin, kun on saanut hevosen tekemään jotakin ensimmäisen kerran: hypännyt sen isomman esteen kuin koskaan aikaisemmin tai ylittänyt ensimmäisen kerran kolme estettä peräkkäin? Vai voiko osaamisesta puhua vasta sitten, kun on ystynyt vakiinnuttamaan jonkin asian: kun se metrin este sujuu toistuvasti tai kolmen esteen linja on luonnollinen osa harjoitusta?
Kilpailut ovat tietenkin selkein tapa mitata tasoa. Jos olet suorittanut tietyllä tasolla hyväksytyn tuloksen, olet sen tason ratsastaja. Se ei kuitenkaan ole ihan reilu eikä välttämättä totuudenmukainen mittari. Toiset ovat parempia kilpailemaan, toiset eivät onnistu kisatilanteessa koskaan, vaikka olisivatkin hurjan taitavia ratsastajia. Erilaisilla hevosillakin suorittaminen on eri asia. Jos sinulla on helppo ja rohkea hevonen, on sillä tietenkin helpompi selvitä isommastakin radasta kuin sillä aralla ja vaikkapa kokemattomalla hevosella. Ja meillä amatööreillä kun usein on vain se yksi hevonen, jolla se taitomme näyttää.
Aika yleinen mittari ainakin kokemattomille hyppääjille on korkeus. Kuinka ison esteen olen hypännyt? Se ei kyllä kerro minusta juuri muusta kuin ratsastajan kylmäpäisyydestä ja hevosen tasosta. Kuskilta ei yksittäisen esteen hyppäämiseen vaadita loppujen lopuksi paljon muuta kuin kohtuullinen tasapaino.
Tehtävien vaativuus voisi olla yksi mittari, mutta kuka määrittelee sen, mikä on vaikea ja mikä helppo harjoitus?
Samapa tuo. Kun ratsastaa harrastuksekseen, ei tarvitse kirjata linkedIniin kirjaimia tai numeroita oman tason määrittämiseksi. Ja olipa sitä kuinka taitava tai taitamaton, yksi asia on varma: tämä laji pitää kyllä nöyränä!
