Saan vielä näin kolme päivää myöhemminkin kiinni tunteesta, miltä ne muutamat ensimmäiset laukka-askeleet kokoamisharjoitusten jälkeen tuntuivat. Muista tarkalleen, missä kohtaa maneesia olimme, miltä selässä tuntui ja mitä ajattelin.
Pitkään aikaan ei olekaan tullut pohdiskeltua ratsastusasioita lyhyitä Fb-postauksia enempää. Työt ovat ikävästi häirinneet harrastuksia :) Toisaalta, eipä mitään niin kovin kummallista ole tapahtunutkaan.
Kisakauden päätyttyä pidimme parin viikon maastoiluloman ja sitten aloitimme työt mm. uuden kouluvalmentajan johdolla. Paketti meni ehkä hetkeksi sekaisin jahevonenkin jotenkin jumiin. Etenkin hypyissä tultiin loppukesän huippufiiliksistä rytinällä takaisin maan pinnalle - onneksi ei kuitenkaan kirjaimellisesti, vaan ainoastaan henkisellä tasolla.
Nyt palikat ovat alkaneet taas loksahdella paikoilleen. Hieroja avasi kiristävän pakaralihaksen (vain hevoselta, ainakin estekuskille tekisi käsittely myös hyvää) ja uusi tekemisen malli on alkanut löytää muotoaan. Etenkin tasaisella ollaan pitkän junnausvaiheen jälkeen päästy oikea loikka eteenpäin.
Minäkin pääsin nautiskelemaan tiistain työskentelypäivässä parista passageaskeleesta. Niitä ei taidakaan tämän estekuskin yli 30-vuotiseen ratsastushistoriaan kovin montaa mahtua. Ja kun niiden kokoamisten jälkeen otettiin vielä vähän rentoa laukkaa, oli laukassa sellaista ilmavuutta ja hallittua voimaa, että siitä tilanteesta olisi voinut hypätä vaikka talojen yli!
Ja niiden muutaman ylivertaisen mahtavan askeleen takia seuraavaa ratsastuskertaa odottaa jo suorastaan kärsimättömänä.
